Ikävä

Mitä on ikävä?

Se on katseita. Katseita pimeyteen ja katseita kaukaisuuteen. Katseita taivaalle, horisonttiin ja iltaruskoon.
Ikävä on hiljaisuutta – sitä, kun haluaisi sanoa niin paljon, mutta ei löydä sanoja.
Ikävä on tyhjyyttä. Sitä, kun kaipaa toista lähelleen. Tyhjyyttä, joka tuntuu rinnassa siltä kuin sieltä olisi äkkiä kadonnut osa elimistä.
Ikävä on huokauksia. Se on ajatuksia, jotka lähetetään kulkemaan ilmojen teille. Se on kuiskauksia, jotka hukkuvat tuuleen.
Ikävä on kyyneleitä ja epätoivoa. Se on virus, jolle ei ole vasta-aineita. Virus, joka iskee silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Ikävä on muistoja, jotka yksi sana, ääni tai tuoksu voi tuoda mieleen.
Ikävä on rakkatta. Se on välittämistä. Se on sitä, kun joku on vuokrannut huoneen sydämestä ja on maksanut vuokran sadan vuoden edestä.
Ikävä on telepatiaa. Se on kuumottavia poskia ja soivia korvia. Se on sitä, kun kesken kaiken tiedät toisen ikävöivän.

Sitä on ikävä.

 

Viime yönä tuli tällainen hajatelma kirjoiteltua… Oli ikävä ja se sai miettimään ikävän sisintä olemusta. Ikävä on varmasti paljon muutakin, mutta tällaisia tuntemuksia olen kokenut vuosien saatossa. 🙂