Hymy

Mä hymyilen. Hymyilen koko kehollani, joka solullani. En tiedä näkyykö se ulkopuolelle, mutta epäilen sitä. Epäilen, että jos joku osaisi oikein katsoa, niin hän näkisi, mitä tunnen. Hän näkisi, miten en saa pidettyä silmiäni irti susta, vaikka samaan aikaan kosken suhun. Hän näkisi, miten paljon hellyyttä tunnen sua kohtaan. Hän näkisi kasvoillani typerän lammasmaisen ilmeen, koska hymyilen joka solulla.

Mä hymyilen, koska sinä olet siinä. Mä hymyilen, koska saan olla sun lähellä ja hyväillä sua. Tiedän, et ilmeeni, eleeni ja olemukseni paljastavat minut, mutta en välitä siitä. On vain tämä hetki ihmisten keskellä ja sinä siinä edessäni, pääsi sylissäni leväten.. Opettelen sun piirteitä sormillani ja silmilläni jotta tuntisin sinut vaikka pimeässä. Aistin, miltä sun iho tuntuu ja kuinka hiuksesi juoksevat sormieni lävitse. Sinä makaat siinä rauhallisena silmät kiinni ja annat mun hyväillä itseäsi, vaikka nämä ovat jo ylimääräistä hivelyä.

Mä hymyilen. Nautin joka solullani siitä, että saan olla tässä ja että sinä olet siinä. Ympäristö menettää merkityksensä ja me ollaan kuin kuplassa muiden keskellä.

Mä hymyilen.

 

Tää kertoo parista aika täydellisestä hetkestä ja kaikki muu selittynee itse hajatelmasta. Puhekielelle kirjoitettu, koska se vaan tuli ulos noin, joten ei keskitytä kielioppivirheisiin. Mä hymyilen. 🙂