Pohdintaa kuntotesteistä

Kaikki varmasti muistaa ne koulun jokavuotiset kuntotestit. Minuutti aikaa, toinen pitää nilkoista kiinni ja pitää verenmaku suussa repiä vatsoja, selkiä yms… Kaverin kanssa ne aina puhutti, koska ne eivät tuntuneet testaavan niitä lihaksia ollenkaan, joita oli tarkoitus testata. Me molemmat kuuluimme urheiluseuran valmennusryhmään ja valmennussuunnitelmaan kuului myös viikoittaiset kuntosalitreenit. Testeistä saimme kuitenkin aivan surkeita tuloksia vaikka tiesimme olevamme hyvässä kunnossa.
Totesimme, että jos vatsalihasliikkeissä toinen pitää nilkoista kiinni ja kädet on niskantakana niin, että kyynerpäät on pään sivuilla eteenpäin liike kohdistuu lähinnä lonkankoukistajiin ja toisaalta jollain tavalla yläkroppaan, kun päätä revitään käsillä maasta irti – vatsalihaksissa liike ei juurikaan tuntunut, mitä ehkä aivan ylävatsoissa. Selkälihakset tehtiin lattialla päinmakuulla siten, että toinen istui pohkeiden päällä… Juu ihan hyvä liike, mutta pakarat siinä tuli helliksi, ei selkälihakset. 😀 Vielä jos rytmitti hengityksen niin, että hengitti sisään ylöspäin nostaessa niin keuhkoilla sai aika paljon kohotetta yläkroppaa. 😉 Penkkihyppely oli sinänsä juuri sitä mitä pitikin, mutta ai hirvitys, jos tarttui jalka penkin reunaan tai hyppäsi väsyneenä vähän sivuun, niin nilkkaluut oli kovilla. Myös punnerrukset oli niitä perinteisiä, mutta tämmösenä rannevammaisena nekin olisi ollut helpompia tehdä jos oisi voinu nojata tankoon, eikä lattiaan. Toisaalta oikeaa punnerrusasentoa ei oikein koskaan neuvottu kädestä pitäen.
Lisäksi ne cooperit… Kyllä! Edelleen jaksan juosta täydet 12 minuuttia, mutta riippuu tykkänään yksilön ominaisuuksista, että meneekö se hitaasti vai nopeasti. 😀

Muutama vuosi myöhemmin kuuluimme liiton nuorten tehovalmennusryhmään ja SIELLÄ kuntotestit palvelivat tarkoitustaan. Lihaskuntoliikkeitä tehdessä ei tarvinnut tehdä aikaa vastaan, vaan liikkeiden puhtautta painotettiin. Levätä sai välissä, mutta esimerkiksi penkkipunnerruksessa se piti tehdä niin, että tanko oli ojennettujen käsien päällä, ei rinnalla eikä telineissä; selkälihakset tehtiin selkäpenkillä ja lepo tapahtui yläasennossa, ei roikkuen alaspäin ja vatsalihakset lattialla kädet niskan takana, mutta painotus siinä, että kantapäiden tuli pysyä jatkuvasti lattiassa ja selän suoristua istumaan noustessa – lepo tapahtui pystyasennossa. Jalat tais mennä jalkakyykkynä tai penkille nousuna ja niissäkin puhtaus oli se pääasia.
Peruskuntotestinä ei ollut cooper vaan eräs toinen koe, jonka nimeä en nyt muista… Käytännössä se tapahtui kuitenkin niin, että ensin käveltiin 800 metriä, sitten hölkättiin sama matka ja lopussa juostiin. Joka osion välissä tallennettiin sykemittariin lukemat. Sykemittarin tiedot sitten siirrettiin tietokoneelle ja sieltä näki sitten, että missä kunnossa oli ja missä oli puutteita.
Nämä testit olivat sellaisia, että niissä todella testattiin oikeita lihasryhmiä ja mikä tärkeintä: ne sopivat kaikille, eivätkä suosineet ketteriä tai hitaita ihmisiä vaan kaikilla oli mahdollisuus pärjätä omilla ominaisuuksilla.

Viime vuosina on tullu muotiin semmoset riehkaisutestit… Yhden tällaisen kävin tässä tekemässä ja mietin, että ketähän nämä oikeasti palvelee. Siis joo… Toki on kaikki samalla lähtöviivalla ja kaikilla on samat olosuhteet, mutta mitenkäs erilaiset lähtökohdat ja erilaiset ominaisuudet: erilainen lihaksisto ja geenistö? Riehkaisutesteissä hyötyvät ne, joilla on nopeita ja ketteriä ominaisuuksia, mutta mitenkäs ne, jotka ovat ominaisuuksiltaan hitaampia? Minulle ei tuota vaikeuksia juosta, tehdä vatsalihasliikkeitä, pujotella tötsiä pallon kanssa, konkata, tehdä burbeja eikä käytellä käsipainoja, mutta kun se pitää tehdä aikaa vastaan ja vielä niin, että nopein saa parhaat pisteet… Huomasin itselläkin, että liikkeiden puhtaus kärsii, kun pitää tehdä nopeaa ja se puolestaan altistaa virheille ja vammoille.
Meikä ei oo ikinä ollut nopea. Ampuja hyötyy kestävyydestä, rauhallisuudesta ja hitaista ominaisuuksista – ainakin perinteisessä ilmapistoolin 40 ja 60 ls:n kilpailuissa. Liikunnassa myös olen suosinut pidempiä kestävyyteen keskittyviä lenkkejä ja treenejä, koska ne tuntuvat luontevammilta kuin nopeatempoiset jutut. Toki nopeutta voi treenata, mutta hidassoluinen ei ikinä tule pärjäämään nopeasoluiselle ihmiselle näissä testeissä.

Tässä olisi nyt jollekin urheilutyypille hyvä markkinarako keksiä kuntotestejä, joissa kaikki voisi menestyä ominaisuuksista huolimatta. Tähän pätee oikeastaan aivan sama juttu kuin oppimiseen, eli kaikille pitäisi olla sitä omaa juttua tarjolla. Testien tulisi tarjota nopeuteen pohjautuvia, mutta myös laatuun pohjautuvia testejä. Lisäksi pitäisi nimenomaan ottaa ihmisen omat yksilölliset ominaisuudet huomioon eikä tunkea kaikkia samaan laatikkoon. Nuo tehovalmennusryhmän testit olivat hyvät, olivat monipuoliset ja sopivat kaikille. Mikä parasta, ne todella näyttivät, että missä kukin menee oman fyysisyyden kanssa varsinkin, kun testit toistuivat vuosittain niin näki vielä kehityksen.

Tällaista pohdintaa tällä kertaa… Enjoy!

Lizzzie

Kun keho reagoi…

Kun on kuntoillut, treenannut, valmentautunut ja kehittänyt itseään yli 20 vuotta tavalla, jossa kehollisuus ja fyysisyys ovat pääasiassa, sitä alkaa vähitellen tietämään miten oma keho toimii. Koko ajan silti oppii jotain uutta ja mitä enemmän on kehollisuuden kanssa tekemisissä, sen enemmän tietoa tulee. Oikeastaan kaikki, missä vähänkin käytetään fysiikkaa kehittää myös kehotuntemusta, jos vain osaa sitä kuunnella.

Olen huomannut tästä olleen suunnaton apu ammatissani, jolloin kuulen kehollani, mitä oppilas tekee. Silloin tiedän, tekeekö oppilas oikein ja jos ei tee niin kykenen havaitsemaan ongelman syyn ja siten pääsen korjaamaan ongelmaa.

Toinen asia, jossa kehollisuus on ollut vahvasti yhteistyökumppanina on hierominen. En ole tuntenut kropassani hieroessa, että mikä hierottavalla on ongelmana, mutta olen tuntenut sormillani jos jokin ei ole ollut kuten pitää. Toisaalta jos hierottava on kertonut jostain ongelmastaan, olen kyennyt ”siirtämään” ongelman omaan kehooni ja sitä kautta kyennyt paikallistamaan ongelman alkupisteen ja voinut pureutua korjaaman sen.

Nyt kuitenkin olen huomannut, että olen jälleen astunut askeleen eteenpäin kehollisuudessa… Katsoessani ihmisiä heidän liikkuessaan, olen alkanut tuntemaan omassa kropassa, jos heillä on jokin ongelma, joka huonontaa elämänlaatua!!! :O Eräänä iltana olin lenkillä ja eräästä kadunkulmasta tuli eteeni nuori tyttö. Hän käveli kolmisen metriä edelläni ja kykenin seuraamaan hänen liikkumistaan aika pitkään ja tarkasti. Muuten hän käveli samaa tahtia ja sujuvalla askeleella kuin minä, mutta huomioni kiinnittyi hänen vahvasti ulospäin kääntyneisiin jalkateriin. Lähes välittömästi tunsin reisissä, pakaroissa ja alaselässä jäykkyyttä, jota ei sillä lenkillä ollut ollut aiemmin. Tunne myös katosi, kun tyttö kääntyi eri reitille. Toinen viimeaikainen huomio oli Linnan juhlia seuratessa. Huonoryhtiset ihmiset saivat väsymyksen tunteen leviämään selkään, joka samalla tapaa katosi, kun henkilö katosi kuvasta.

En tiedä liittyykö tämä jotenkin empaattisuuteen, herkkyyteen vai perustuuko kaikki yksinkertaisesti opittuun ja omaksuttuun tietoon? Hyvin suuri mahdollisuus on myös, että tämä johtuu kaikista noista kolmesta. Sinänsä varsin hyödyllinen ominaisuus ja tiedän, etten ole ainoa, jolla on tämä ominaisuus.

Onko muilla kokemusta asiasta?

 

-Lizzzie

Aamulenkkipeikko

Aamulenkki on yhtä kuin aamu-unisen painajainen! Siis ihan aikuisten oikeasti! Iltaisin voisin lenkkeillä vaikka keskellä yötä (tosin unet sitten siirtyy), mutta aamulenkki on kuin punainen vaate.

Oon varmaan viimeiset 25 vuotta saanu kuulla aina eri suunnilta väitteitä ja mielipiteitä et miks aamulenkki on just se päivän paras hetki ja nämä liittyvät nimenomaan ennen aamupalaa tehtyihin lenkkeihin. Listaan nyt tähän muutaman sellaisen ja kommentoin väitteitä sen mukaan, mikä mun oma ajatus on…

  • On lenkki tehty jo valmiiksi, kun tekee sen ensimmäiseksi aamulla.
    • Hmm… No joo, mutta miks rankaista itseään aamulenkillä, kun se on myöhemmin päivällä paljon kivempaa tuo lenkkeily ja koska myöhemmin saa itsestään paljon enemmän irti kuin nukuksissaan aamulla?
  • Lähtee päivä hyvin käyntiin, kun ensiksi käy lenkillä.
    • Ai miten niin????????????????? Jos mä käyn lenkillä aamulla ennen aamupalaa niin ensinnäkin se ei todellakaan ole piristävää tai tehokasta, koska olen vielä puoliunessa. Tämän lisäksi joutuu vielä päikkäreille aamupalan jälkeen ennen kuin jaksaa ees lähteä mihinkään! Jos nämä päikkärit jää ottamatta niin sitten päivä on yhtä haukottelua.
  • Lähtee aineenvaihdunta hyvin käyntiin.
    • No joo… Tähän ehkä uskoinkin jonkin verran, kunnes jotkut oli oikeasti tutkineet asiaa ja totesivat, että päivittäiseen energiankulutukseen ei vaikuttanut lenkin ajankohta mitenkään.
  • Ehtii sitten tehdä päivän mittaan useamman treenin, kun aloittaa aikaisin.
    • No tämän allekirjoitan! Mutta jos päivän eka treeni on puolilla tehoilla tehty niin onko siitä sitten oikeesti mitään hyötyä? 😀
  • Aamulla on ihanan hiljaista ja raikasta lenkkeillä.
    • Juu tämän uskon ja olen kokenutkin, mutta jos tämä on ainoa syy niin lenkin voi tehdä vaikka klo 23 😉 silloin on aivan yhtä hiljaista ja yleensä yhtä raikastakin.
  • Aamuisin ei ole liian kuuma kesällä.
    • Joo tämä oli yksi syy, miksi aamulenkkejä yritinkin, mutta kuten edellisessä kohdassa niin iltaisin on myös viileää, kun odottaa tarpeeksi myöhään.

Tässä oli muutama esimerkki niistä väitteistä mitä olen kuullut…

Myönnän, että olen aamu-uninen, enkä TODELLAKAAN ole parhaimmillani aamulla ennen kello kymmentä. Lisäksi intoani tehdä asioita tehokkaasti aamuisin on rajoittanut tuo realiteetti, että migreenikohtauksen saaminen on paljon todennäköisempää aamulenkin kuin johonkin muuhun aikaan tehdyn lenkin jälkeen.
Aikoinaan tein kaksivuorotyötä ja koska oli pakko tehdä myös iltavuoroa niin yritin käydä lenkillä sitten aamuisin iltavuoropäivinä. Tuloksena oli 90% varmasti migreeni => saikkupäivä omalla ilmoituksella => pomo tykkäs – NOT!
Nyt tämän uuden kuntoiluinnostukseni aikana olen yrittänyt uutta lähestymistä aamulenkkeihin juurikin sen takia, että ehtii tehdä sitten useamman treenin päivässä. Mutta kyllä ne vaan edelleen ovat olleet niin suuria peikkoja, että ei oo tosikaan!

Kuulin monia vinkkejä, että miten niistä voisi saada miellyttävämpiä. Esimerkiksi: hanki ihania lenkkivaatteita ja asettele ne valmiiksi matkalle sängystä ulko-ovelle, niin on helppo lähteä lenkille… Ei toimi ei. Ei oo kiva herätä tuskaisen tietoisena siitä, että pitäis vetää vaatteet päälle ja lähteä pihalle lämpimän peiton alta. 🙁 Vielä ärsyttävämpää, kun tiedostin, että tulen olemaan lopun päivää hieman unelias jos niin teen…

 

Myytin murtamista

Tänä syksynä, kun jälleen pääsin tähän blogin kirjoittamisen makuun otin oikein silmän käteen ja ryhdyin tutkimaan tätä peikkoa. Onko aamulenkit oikeasti se juttu miten saa energiaa päiväänsä ja miten paino putoaa vaikka muputtais mitä moskaa vain koska kuitenkin teet aamulenkkejä?

Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy paljon juttua aiheesta – puolesta ja vastaan ja olikin haaste löytää edes jotenkin luotettavia artikkeleita aiheesta. Onneksi sieltä löytyi valmentajien, personal trainereiden ja jopa lääkäreiden juttuja aiheesta, joiden katsoisin olevan edes suhteellisen asiansa tuntevia ja osassa viitattiin muistaakseni jopa johonkin tutkimusryhmällä tehtyihin kokeisiin.
Sieltähän sitä sitten sai lukea aivan selkeällä suomenkielellä, että on aivan se ja sama mihin aikaan päivästä ne treeninsä tekee, kunhan ne vain tekee!!!
Mikä helpotus! Ei oltu todettu mitään hyötyä energiankulutuksessa aamulenkit versus muuhun aikaan päivästä tehdyt lenkit. Ei oltu todettu merkittävää eroa aineenvaihdunnan tehokkuudessa jne. Mutta se oli todettu, että jos ihminen ei ole aamusta pirteä ja jos vielä on edellisen illan tankkaus mennyt vähän harakoille niin aamulenkkien teho oli huomattavan paljon alhaisempi kuin muiden lenkkien…

Näiden faktojen perusteella ryhdyin miettimään, mikä olisi oikea kombo minulle? Ainoa syy minulle tehdä aamulla lenkkejä oli enää se, että ehdin useamman treenin tekemään päivän aikana tai jos tiedän etukäteen, että en kyseisenä päivänä ehdi muulloin liikkumaan niin se pitäisi tehdä heti aamusta. Usein parhaat jutut löytää kokeilemalla, joten ei muuta kuin empiirisen tutkimuksen piiriin!!!

 

Peikko – Lizzzie 1 – 2

Päätin, että kokeilen tehdä homman niin, että syön aivan rauhassa hyvän aamupalan ja lasketan sitä hetken verran ja lähden sitten sinne lenkille… Eka kerta meni hyvin, mutta kuten oikea tutkija niin eihän sitä yhden näytön perusteella voi vielä todentaa faktoja. 😉

Nyt kun näitä kokeilulenkkejä on ollut jo useampi niin voin sanoa: HEUREKA!
Näinhän sen homman pitää mennä! Aamupalasta saa sopivasti energiaa ja yön aikana tullut nestevaje paikkaantuu ja mikä parasta: siinä ehtii keho ja mieli herätä! Hitaat heräämiset on niitä parhaita, kun ei tarvitse sännätä suoraan unesta menohon. <3 Aamupalan jälkeen annan noin 20 min olon tasaantua ennen kuin alan pukemaan lenkkivaatteita päälle. Siis ero tuohon ennen aamupalaa tehtävään lenkkiin on aivan käsittämättömän suuri! Joskus jopa tuntuu, että menen aivan liian lujaa näillä lenkeillä, koska oikeasti tuntuu siltä, kuin tekisi ihan tavallista jokapäiväistä lenkkiä. Ja nyt allekirjoitan sen väitteen, että aamulenkin jälkeen on energinen olo!
On, jos sen lenkin tekee aamupalan jälkeen. 🙂

Täten julistan aamulenkkipeikon selätetyksi!

Melkein jo lannistuin ja annoin periksi, mutta onneksi en tehnyt niin. Vaikka en lähdekään kukonlaulun aikaan lenkkeilemään niin silti ehdin tekemään useamman treenin päivässä ja tämähän se minulla oli se tavoite. Joka päivä en tee aamulenkkiä, enkä tule ikinä tekemäänkään. Teen niitä vain silloin, kun on kova päivä tai jos ei ehdi päivällä jonkun menon takia tekemään muuta.

Minun puolesta kukin saa tehdä lenkkinsä milloin tahtoo ja jos kokee, että tuo paastolenkki on maailman paras asia niin aivan vapaasti saa tehdä niitä, mutta älkää hyvät ihmiset tyrkyttäkö niitä muille (varsinkaan mulle 😉 ). Ne on testattu ja huonoksi koettu omalta kohdalta. Mun aamulenkki on tämmöinen aamupäivälenkki, jolloin on ehtinyt oikeasti herätä ja lenkkiin saa lähes normaalisti tehoja.

Tilannepäivitystä reilun vuoden jälkeen

No olipas vähän aikaa vierähtänyt edellisestä artikkelista! 😀 Aika pian sen julkaisemisen jälkeen iski flunssa, joka rajoitti tuota liikkumista ja muutakin aktiviteettia jopa parin kuukauden ajan – se siis siitä saavutetusta hölköttelykunnosta. Ei siis ollut hirveästi intoa myöskään kirjoitella näitä artikkeleita. Toisaalta unohdin jälleen salasanan – YLLÄRI! Sitten, kun yritin hankkia uutta salasanaa niin sivusto ei toiminut. 😀
Nyt olen kuitenkin takaisin ruodussa!!!

Syksyllä pääsin kuin pääsinkin pakaramöyhintään ja kävin siellä useamman kerran! Kyl teki eetvarttia ja sen jälkeen on pakarat pysyneet auki, kun on säännöllisesti rullaillut rullalla ja hierontapalloilla möyrinyt. 🙂 Juoksukunto tosiaan on pysynyt suhteellisen samana kuin edellisen artikkelin aikoihin. Välillä on sellainen hetki, että juoksu kulkee hyvin ja voi mennä useamman kilsan, mut välillä se tuntuu taas niin takkuiselta että ei ole tosikaan! Toisaalta tuo taitaa olla aika perinteinen vika kuntoilijoilla. 😀

Hirviän positiivista on se, että se mainitsemani haastava pilatesliike onnistuu nyt! JEE, hyvä minä! Ehkä sitä siis vähitellen voi siirtyä vaikeampiin sarjoihin. Toinen iso juttu viime talvena oli hyvien nastalenkkareiden löytäminen. Oli sitten vaikka peilijää niin tämä akka pysyi pystyssä. 😛

Negatiivista taas on se, että viime talvena opiskelun ohella kävin töissä kolmena päivänä viikossa, joten vapaa-aika meni lähinnä paikasta toiseen ajeluun. Ei pystynyt ihan samaan tahtiin kuntoilemaan, mitä aiemmin ja se harmittaa ylipaljon! Keväällä sitten oli henkisesti niin väsynyt, että vasta oikeastaan nyt alkaa olla niin levännyt, että voisi kuvitella jälleen tekevänsä tehokkaasti reenejä. Hyvä puoli kuitenkin on, että aiemmin saavutettu kunto on aika tehokkaasti ehkäissyt noita jumeja! Vaikka olisikin jumi päässyt yllättämään niin pari treeniä ja vähän kehohuoltoa niin jumit ovat antaneet periksi. 🙂

Nyt on ollut reilu viikko treenitaukoa jälleen, kun joku flunssa tässä vaivannut. Nyt se kuitenkin on ohi ja aurinko paistaa ulkona, joten jospa tänään taas lenksut jalkaan ja ulos dallailemaan. 😛

 

Siinäpä oikeastaan tilannepäivitys hiljaisuuden ajalta. Palajan astialle jahka jotain uutta pohdittavaa ilmenee!

 

-Lizzzie

Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan…

Metsä vastaa niin… Mut aina ei ole yhtä varmaa, että vastaako se kroppa silleen, kuin haluaisi. Pitkä tie on tultu sieltä toukokuun puolivälistä tähän päivään ja vähitellen kroppa todella alkaa vastata juuri siten ärsykkeisiin, miten sen on halunnutkin vastaavan ja se jos mikä on vallan mahtava tunne! 🙂

Tämän elokuun olen tehnyt aamulenkit lenkkeilyinä – eli lisännyt hölköttelyä väliin. Meikän päänuppi tosin asettaa jälleen ne omat rajoitteensa, joten olen tyytynyt siihen, että kävelen 4 min ja hölköttelen minuutin. Viime viikolla aloin huomata, että sykkeet alkaa pysymään asiallisissa lukemissa hölkkäpätkistä huolimatta, joten syyskuussa lisännen sitten hölkkäpätkien pituutta. Voipi olla, että puoli minuuttia riittää lisäykseksi näin alkuun, jotta ei aivot kuumene liikaa. Lenkkejä silmällä pitäen on onneksi syksy ovella, joten ei tarvitse aivan niin tarkka olla pään kanssa, kun on viileämpää.

Pilatesta olen nyt pyrkinyt tekemään erään kirjan ohjeiden mukaan vähintään kerran joka viikko, ja siinäkin olen saanut jo tuloksia aikaan. 🙂 Lantio on jo irtonaisempi ja selän notkon saa jo suoremmaksi. Ärsyttää vaan ihan ylipaljon, kun pilatesohjelmassa on eräs liike, jota en vain kerta kaikkiaan vielä kykene tekemään. MUR! Eikä tietty voi siirtyä uusiin liikkeisiin, ennen kuin se onnistuu. 🙁

Nyt tuntuu, että puntteilussakin alkaa saamaan oikeat liikeradat liikkeisiin – JES! Mut sit taas noi kolmen kilon painotkin alkaa olla liian keveät. Pitänee valjastaa musiikkikirjasto kasseihin ja käyttää niitä puntteina siihen asti, kunnes saa jonkun toisen ratkaisun ongelmaan. 😛

Sitten sellanen negatiivisempi juttu on se, että jälleen kaipais perusteellista jalkojen ja takapuolen möyhimistä, mut siihen ei nyt valitettavasti ole varaa… Jos viikonloppuna taas testais sitä hierontarullaa, vaikka se tuskallinen onkin. Mutta enemmin fiilis on silti positiivinen, vaikka paikkoja joskus kolottaakin. 🙂

 

Jatkoa seuraa… Lizzzie…

Uusia saavutuksia

Tämä on ollut erittäin hyvä viikko! 🙂 Tuntuu uskomattoman hyvältä, kun kroppa vastaa siten, kuin sille huudetaan. Mitä tämä siis tarkoittaa?

On siis meneillään viikko 11 tämän uuden kunto-ohjelman parissa. Tuntuu uskomattomalta kaikki se, mitä on tapahtunut tämän viikon aikana.
Olen aina nähnyt unia ja haaveillut muutenkin siitä, että yhtäkkiä vain pyrähdän juoksuun ja juoksen niin kuin se ei tuntuisi missään! Maanantaina tein reilun 5 kilsan intervallitreenin, johon tuli käytännössä puolet kävelyä ja juoksua molempia. Tiistaina sitten pähkäilin, että mitäs sitä keksis lämmittelyksi, kun ajattelin punttijumppaa tehdä. Sain päähäni, että käynpä juosten naapurin huvilalla, hieman reilun kilsan päässä. Pistin kengät jalkaan ja vain tein sen! OIKEESTI! 😀 Vielä kolmas saavutus oli lauantaina, kun lähdin ensin kaupungille kävellen. Kroppa tuntui todella hyvältä ja pelas kuten sen on tarkoitettu pelaavan. Kavereille sitten tuumasin, et juoksen sitten kotiin ja herranen aika! Sen myös tein! Kiersin vieläpä hieman mutkan kautta. Olenko nyt siis saavuttanut sen pisteen tuossa juoksemisessa, mistä olen aina uneksinut? Luulen, että olen. Jälleen uskon hieman enemmän siihen, että joskus vielä juoksen sen 10 kilometriä. 🙂

Pari viikkoa sitten sain korvattua kevään miinukset pois ja nyt mennään tavoitteissa kivasti plussalla. Kilometreissä mennään vielä jäljessä, mutta se pitäisi korjaantua kolmella fillarilenkillä. Perimmäisinä vuositavoitteinani oli 200 tuntia ja Suomi päästä päähän linnuntietä, eli 1160 km. Tällä hetkellä menen reilusti tuntitavoitteen yläpuolella ja loppusaldo lähestynee kolmeasataa tuntia. Kilometreissä menemme vielä noin 50 kilometriä perässä, mutta eiköhän tämä elokuu sen korjaa.

Toinen hieno saavutus oli se, kun totesin, että mulla ei varmasti koskaan ole ollut näin hyvät vatsalihakset kuin nyt! Tein pilatesta tuossa yksi päivä, ja siinä monissa liikkeissä vaaditaan sitä, että keskivartalo pysyy tiukasti oikeassa asennossa. Yllätin itseni, että kykenin tekemään sellaisia ihan uusia liikkeitä ja intensiivisemmin kuin olisin kuvitellut.

Ensi viikolla tulee siis periaatteessa kolme kuukautta täyteen tätä kunto-ohjelmaa ja tarkoitus olisi, että tuo juoksubuumi saisi jatkoa. Siitä on vajaa vuosi, kun lähdin jälleen juoksemaan. Syyskuun alussa tulee vuosi täyteen. Todella paljon on siitä edistytty ja odotan innolla, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. 🙂

Lisää monipuolisuutta

Viikko 8 menossa. 🙂

On tähän mahtunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Toisaalta se on ihan hyvä, että seassa on myös niitä kevyempiä viikkoja. Se tuli jälleen todettua, että menkkojen aikana kuntoilu on yhtä tuskaa. Tämä kuluva viikko olisi jälleen menkkaviikko, joten saa nähdä miten kykenee treenaamaan – sen tietää sitten, kun vuoto alkaa kunnolla.

Tämä fiilispohjalta meneminen on toiminut aika hyvin! 🙂 Puhtia on löytynyt ja silloin jos sitä ei ole ollut, silloin on pidetty lepopäivä. Viime viikolla iski armoton väsy tiistaina lenkillä. Oli yhtä tuskaa, joten laitoin kaksi lepopäivää sen päälle – helpotti huomattavasti. Nyt olen kuitenkin tässä jälleen palannut siihen mietteeseen, että se PT ois kyl varmaan oikein hyvä juttu… Jos ei sitä ole varaa hommata niin sitten pitäisi yrittää vaan tehdä joku aikataulu, mitä seurata, että tulisi sitä monipuolisuutta lisää.

Fillarin sain nyt kuntoon – JEE! Siitä ainakin saa lisää monipuolisuutta mukaan ja kykenee helteelläkin tehdä täysipainoisen treenin. Tuo migreeni ei nimittäin tykkää jalan tehdyistä lenkeistä liian kuumalla, mutta fillari menettelee, kun siinä ei ajaessa ole niin kuuma. Eli nyt on fillari sekä matkamittari kondiksessa, joten kilsoja alkaa karttumaan. 😀

Kuntoilutavoitteet ovat nyt hyvällä mallilla. Keväällä alkoi näyttää jo huolestuttavalta, mutta nyt saa jopa tulla pieni sairastuminen väliin ja silti pysytään aikataulussa. Kilometritavoite (Suomi päästä päähän) on vielä hieman jäljessä, mutta eiköhän sekin korjaannu nyt tuon fillarin avustamana. Jos ei pahempaa sairastumista iske niin lähemmäs 300 tuntia tulee treeniä tälle vuodelle! 🙂 Tämä on siis lähes sata tuntia enemmän kuin mitä olen koskaan vuoden aikana saanut kerrytettyä.

Kaikista ärsyttävintä on se, että vaatteet pyörii päällä… 🙁 Siis sehän on sinänsä loistavaa, että pyöreä ihminen sutjakoituu, mutta kun sitä ei ny oikein oo fiilistä tehdä tai pienentää vaatteita ja kaupan tarjonta on surkeaa.

 

Tässä hieman kuulumisia. Katsellaan kohta lisää. 🙂

25 vuotta migreenin kanssa naimisissa. Toiset mokomat vielä edessä? – osa 1

Migreeni tuntuu olevan suuri mysteeri. Etenkin niille, jotka eivät sitä itse sairasta se tuntuu olevan niin kummallinen asia, ettei migreenipotilaan käytöstä ja sairauden luonnetta kyetä ymmärtämään. Olen kyllästynyt tähän ja siksi vuodatan nyt tähän sarjan artikkeleita, joissa kerron periaatteessa kaiken minkä tiedän tästä mystisestä sairaudesta.

Migreeni on ollut mitä ilmeisimmin jo vuosisatoja, ehkä vuosituhansia ihmisten riesana. Joskus menneinä vuosisatoina tällaiset akuutit, voimakkaat päänkipukohtaukset diagnosoitin hysteriaksi. Onhan se toisaalta vaikea ymmärtää, että miksi joku on muutaman tunnin niin kipeä, ettei kykene tekemään mitään ja sitten paranee kuin taikaiskusta. Toisaalta jotkut ovat saattaneet käyttää migreenin/hysterian oireita keinona välttyä epämieluisilta velvollisuuksilta, esimerkiksi parisuhteeseen liittyvissä asioissa ja sen takia migreeni on sanana saanut ehkä jopa tabumaisen merkityksen. 😉 Oman migreenini oireista kirjoitan jossain toisessa osassa lisää.

 

Perinnöllinen häiriö

Duodecimin Terveyskirjastossa kerrotaan migreenistä (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00047).

”Migreeni on kohtauksellista päänsärkyä aiheuttava sairaus, joka johtuu periytyvästä häiriöstä aivorungon hermotumakkeissa. Sitä esiintyy yhdellä kymmenestä aikuisesta, enemmän naisilla kuin miehillä.”

Äitini kertoi, että isäni äiti sai migreenin tyylisiä päänsärkykohtauksia, jolloin hän sitoi huivin tiukasti päänsä ympärille ja monesti antoi ylen. Voin hyvin samaistua noihin oireisiin, vaikka migreenin oireita on toki niin paljon erilaisia, kuin on ihmisiäkin. Sisarellani ja minulla oli tapana kutsua näitä kohtauksia kaupunkipäänkivuksi, koska ne usein ilmenivät, kun teimme jotakin erikoista, esimerkiksi kävimme juurikin ostoksilla lähikaupungissa. Migreeni-sanaan tutustuin ensimmäisen kerran, kun lääkäri diagnosoi pikkuserkullani, joka on siis isäni äidin puolelta sukua, migreenin ja hän sai lääkityksen kohtauksiin. Tämä tapahtui joskus ala-asteella, mutta en osannut yhdistää päänkipujani migreeniin vielä tuolloin. Näiden todisteiden perusteella voi päätellä, että olen siis perinyt tämän sairauden.

Migreenikohtauksia, eli niitä kaupunkipäänkipuja olen saanut siis ihan lapsesta asti, en muista, koska ne ovat alkaneet – pitäisi ehkä kysyä äidiltä, mutta ensimmäinen konkreettinen muisto kohtauksesta oli kesälomareissu Mäntyharjulle, jolloin ensimmäisenä yönä istuin äidin kanssa mökkisaunan lauteilla ja annoin ylen niin kauan kunnes kohtaus meni ohi. Monet lapsuuden muistoni liittyvätkin hyvin läheisesti migreeniin. Aina kun tulee puhetta jostain lapsuudessani tapahtuneesta jutusta kommenttini on: ”niin silloin, kun mul oli se migreeni!”

Oman migreenihistoriani pahin kausi taisi olla viidennen luokan syksyllä, jolloin sain jostain syystä joka ikinen lauantai migreenikohtauksen. Heräsin siihen, kun pää oli kipeä ja siinä menikin koko päivä sitten makoillessa. Se oli aivan hirveää! Varsinaisen diagnoosin ja kohtauslääkityksen sain 2007 syksyllä, kun päätin, ettei tämä voi enää jatkua näin! Oikea lääkitys löytyi ja nykyään joudun kärsimään täysimittaisen kohtauksen vain pari kertaa vuodessa.

 

Migreeni on sairaus!

Näin minä asian koen, sillä migreeni ei rajoitu vain kohtauksiin vaan se on mukana arjessa jatkuvasti. Se on kuin mikä tahansa muu aivosairaus, jonka kanssa vain tulee oppia elämään.Lohduttavia seikkojakin on: ensinnäkin ei ole todettu, että migreeni aiheuttaisi akuutteja aivosairauksia, esimerkiksi infarkteja tai verenvuotoja; lisäksi eräs neurologi lohdutti meitä migreenipotilaita sanomalla, että meistä tuskin tulee koskaan alkoholisteja, koska meillä on krapulat jo omasta takaa. 😉

Olen naimisissa ja kumppanini nimi on Migreeni.

Tuo edellä oleva lause oli ehkä elämäni tärkein oivallus taistelussa migreeniä vastaan. Tajusin, että minun tulee elää sen kanssa sopusoinnussa – en voi tehdä aina siten, miten tuntuisi hyvältä, vaan pitää ottaa huomioon myös tuo kumppani. Se on välillä äärettömän raivostuttavaa!!! Mutta vähitellen sitä on oppinut toimimaan aivan automaattisesti oikein, eikä migreeni enää rajoita elämääni kuten ennen.

Olen siitä onnellinen tapaus, ettei minun tarvitse migreenin takia esimerkiksi vältellä mitään ruoka-aineita. Tunnen sellaisia, joilla esimerkiksi pähkinä laukaisee kohtauksen. Ainoa ruoka-aine, jonka olen todennut aiheuttavan migreeniä minulla on punaviini, mutta koska en muutenkaan pidä siitä niin se ei rajoita elämääni mitenkään. 🙂 Toinen juttu, mistä olen onnellinen on se, ettei migreenini näytä olevan yhteydessä kuukautiskiertooni. Vaikka sen lyhyen jakson aikana, jolloin käytin yhdistelmäpillereitä, kohtaukset ajoittuivat taukojakson kolmanteen päivään, nyt ilman pillereitä kohtaukset eivät näytä ajoittuvan mihinkään kuukautiskierron päivään.

Asiat, joiden olen kokenut laukaisevan kohtauksen ovat nestehukka, stressin tai jännityksen laukeaminen, korkea- ja matalapaineen nopeat vaihtelut, lihasjumi, että en syö säännöllisesti (varsinkin aamupäivällä) sekä se, että riehun hiespäin silloin aamupäivällä. Sisareni kanssa olemme pohtineet asiaa ja päätelleet, että nuo kaksi viimeistä kohtauksen aiheuttajaa johtuvat siitä, että yö aiheuttaa lyhyen paaston ja aamupäivällä kestää hetken, että neste- ja hivenainetasapaino palautuu. Iltapäivällä ja illalla voi syödä miten haluaa tai olla syömättä ja riehua mielin määrin. Luultavasti viidennen luokan lauantaimigreenit johtuivat nimenomaan siitä, kun viikon aiheuttama stressi laukesi.

Nuo mainitsemani tekijät aiheuttavat tietenkin pieniä rutiineja, joita minun tulee noudattaa:

  • Säännölliset elämäntavat ja säännöllinen päivärytmi. Tämä jatkumo on ehkä kaikkein tärkein keino rajoittaa kohtausten määrää. Päivien tulisi mennä suhteellisen hyvin aina saman kaavan mukaan, koska pienikin muutos aiheuttaa stressiä.
  • Tulee syödä säännöllisesti ja varsinkin kesällä muistaa juoda tarpeeksi.
  • Lomalla tulisi varata ensimmäinen lomapäivä siihen, että makaan migreenissä hotellihuoneessa, koska matkustamisen aiheuttama stressi yleensä aiheuttaa kohtauksen.
  • Fyysisesti raskaat kotityöt pitää ajoittaa vasta iltapäivälle tai illalle, jotta voi huoletta ne tehdä.
  • Aamulenkillä pitää pitää järki päässä, eikä kiskoa silmittömällä tempolla eteenpäin. Tämä pätee myös hellesäiden treenaukseen.
  • Kuntoilussa tulisi edetä eteenpäin kirpun askelein, koska ylettömän raskas treeni saattaa laukaista migreenin – luultavasti juuri neste-hukan tai lihasjumin takia.
  • Saunominen tulee hoitaa järjen kanssa ja ainakin nauttia tarpeeksi nestettä ja välillä viilentää päätä vedellä.
  • Stressiä ja jännittäviä tilanteita tulisi välttää tai opetella käsittelemään rennommin. Tämä on haastavaa, koska olen luonnostani stressaaja ja jännittäjä.
  • Lihaksisto tulisi pitää kaikkina aikoina hyvässä kunnossa treenauksella sekä venyttelyllä ja muulla lihashuollolla. Tämä on haastavaa varsinkin silloin, kun tulee flunssaa tai muuta sairautta, jolloin ei voi liikkua normaalisti.
  • Aurinkolasit ovat parhain ystäväni. Niitä tulee pidettyä kesät talvet ja jopa pilvisellä säällä sekä sateella, jos pilvipeite on ohutta.
  • Tietenkin pitää aina varata mukaan vettä ja ne lääkkeet, jotta pääsee ehkäisemään orastavan migreenin etenemisen.

Ainoa asia, mihin en voi itse vaikuttaa on nuo ilmanpaineen vaihtelut. Olen todennut, että nopeat vaihtelut tuntuvat päässäni. Jo pari tuntia ennen ilmanpaineen vaihtumista kykenen sanomaan, millainen keli on tulossa. Kerran olin kuoroharjoituksissa ja ilma oli aivan hirveä! Vettä tuli kaatamalla mutta sanoin ystävälleni, että parin tunnin päästä on pilvetön taivas. Harjoituksista lähtiessämme aurinko paistoi ja oli kuin koko sadetta ei olisi ollutkaan. 😀

Miten sitten tunnen nämä muutokset? Korkeapaineen tunnen lähinnä niskassa ja kallonpohjassa jomottavana kipuna ja sykkeenä. Matalapaineen oireet ovat muuten samanlaiset, mutta tunne on päälaella – kuin joku painaisi päälakea alaspäin koko ajan. Näistä ylivoimaisesti pahempi minulle on korkeapaine. Kohtaus tulee lähes varmasti, jos en silloin ota lääkettä. Koska sään herraan ei voi vaikuttaa niin noina rajujen vaihteluiden päivinä pitää vain ottaa rennosti ja odottaa, että paine jälleen tasaantuu.

 

Artikkelin seuraavassa osassa käsittelen oireita ja mielelläni otan kommenteissa teidän omia kokemuksia migreenistä.

To be continued…

Vähän väliä armoton nälkä ja väsy

Ensimmäiset lähes kaks viikkoa uutta ohjelmaa takana ja otsikosta voi lukea tähdellisimmät tuntemukset. Fiilis on hyvä ja kroppa on vastannut treeniin toivotulla tavalla, mutta vaatiihan tämä totuttelua. Tähdellisimmät elementit tässä kunto-ohjelmassa ovat aamulenkit, hiljalleen lisääntyvä hölköttely ja juokseminen ja niitä tukevat lihaskunto ja muut harjoitteet huoltoa, venyttelyä ja lepoa unohtamatta. Treenimäärät ovat vaihdelleet päivästä riippuen 30 minuutista lähes kolmeen tuntiin ja luonnollisesti lepopäivä on täyttä lepoa. Huippupäivinä treenimäärään sisältyy myös venyttelyt.

Aamulenkit ovat olleet aina meikäläiselle todellinen kirosana! Puolimarathonille treenatessa niitä oli harrastettava, jotta kroppa tottuisi aamulla liikkumiseen, koska tapahtuma alkoi klo 9.00. Luonnollisesti tein ne lenkit samalla intensiteetillä kuin minkä tahansa muun lenkin (virhe) ja lähes poikkeuksetta sain kärsiä niinä päivinä migreenikohtauksen…
Nyt lähdin siitä ajatuksesta, että aamulenkin tulee olla rauhallinen vaikka sykkeiden pitikin pysyä aerobisessa. Tuskaahan se on aamu-unisena lähteä ennen aamupalaa LENKILLE!, mutta yllättävän hyvin tämä on mennyt – täytyy myöntää. Hiki on irronnut ja vain yhden kerran migreeni on kolkutellut aivolohkossa, mutta meni lääkkeellä sitten ohi. Kestona olen pitänyt 30 min – voi olla liian lyhyt, mutta minulle tämä tuntuu olevan aivan riittävä.

Hölköttely on mennyt myös mukavasti. Viikkoon olen sisällyttänyt yhden lenkin, jossa yritän juosta mahdollisimman pitkän ajan yhtämittaisesti. Sunnuntaina sain kokoon 30 min! Hitaasti, mutta varmasti! Siitä taitaa olla ainakin seitsemän vuotta, kun viimeksi olen juossut noin pitkään yhteen menoon. Lisäksi olen tehnyt intervalliharjoitusta, jotta saan lenkkien tahtia hieman rikottua. On se vaan kivaa tuo hölköttely! 🙂

Kolmantena lenkkimuotona tulee tehtyä pitkiä kävelylenkkejä joko sauvojen kanssa tai ilman. Sykkeet näillä on lenkistä riippuen aerobisessa tai vielä matalammalla, jos teen palauttavaa. Fillari pitäis saada kondikseen, että vois välillä sillä kuitata näitä pitkiä lenkkejä ja kesällä sitten luonnonvesiin pulikoiman! 🙂

Lihaskunnon kanssa onkin sitten oma ongelmansa, kun tällä hetkellä ei ole varaa käydä sellaisella salilla, jossa ei olisi homeongelmaa… Kotikonstein saa kuitenkin tehtyä aika monipuolista treeniä, joka vastaa jopa punttisalitreeniä, se vain vaatii hieman kekseliäisyyttä! 😉 Näiden vajaan kahden viikon aikana olen tehnyt kehonpainoharjoituksia ja normaalia punttijumppaa, mutta myös tunkiojumppaa ja rautakankijumppaa. 😀 Tunkiojumppa piti sisällään vastapunnerruksia pihlajassa roikkuen, kun ei löytynyt mitään sopivaa rekkiä mistään, sekä punnerruksia entisen lantalan juuri sopivalla korkeudella olevaa reunusta vasten. Rautakankijumppa taas toimi aivan perinteisen punttisalin tankojumpan tapaan sisältäen esim. pystysoutua ja jalkakyykkyjä. Hyvät jumpat oli! Suosittelen!

Otsikko liittyy lähinnä viime viikkoon, koska tän viikon alku on ollut kevyempi. En sitten tiedä, että oliko ne nuo aamulenkit, jotka sai aineenvaihdunnan niin kiihtymään, että vaikka söi kuinka paljon päivän aikana ja säännöllisesti niin aina ehti tulla nälkä ennen seuraavaa ruokailua. Ainakin 6 kertaa päivässä tulee syötyä ateria – tuntuu, ettei vähempi riitä. Tällä viikolla olin tuolla landella käymässä ja mahdollisuutta myöhäiseen iltapalaan ei ollut, joten aamulenkit eivät onnistuneet. Tänä aamuna olin jälleen pirteänä ylhäällä ja tassuttelemassa tutun 3 km. 🙂

Väsy oli kanssa huomattava! Monena päivänä tuli nukuttua päikkärit jos se vain oli mahdollista. Huipentuma tuli perjantai-iltana, kun kesken venyttelyn totesin olkkarin nukkamaton niin mahdottoman pehmeäksi ja mukavaksi, että meinas uni tulla. 😀 Lauantain pidinkin sitten täysin lepona ja se kannatti, koska sunnuntaina tuli tuo loistava hölköttelylenkki tehtyä. 🙂

Sokerihiirenä olen yllättynyt siitä, että koko tänä aikana ei juuri ole tehnyt mieli mitään makeaa! Karkkia en ole syönyt koko tänä aikana ja ainoat makeammat ovat olleet viinirypäleet – jopa jäätelö on jäänyt kaupan pakastealtaisiin. 🙂

Tässä mietteitä tähän asti. Yritän kirjoitella jatkossa useammin, jotta tuntemukset ovat hyvässä muistissa. Tosin seuraava artikkeli taitaakin käsitellä elämää migreenin kanssa.

To be continued…

Miksi moinen blogi?

Hieman taustaa ilmeisesti pitäisi tähän ensin kirjoitella so here I go!

Olen 32 vuotias nainen, joka on elämänsä aikana ehtinyt harrastamaan kuntoilua laidasta laitaan. Seitsemän vuotta harrastin aktiivisesti kilpa-ammuntaa ja olin jopa ehdolla maajoukkueeseen, kunnes onnistuin hajottamaan aseeni ja ennen kuin sain sen takaisin korjauksesta olin siirtynyt elämässä eteenpäin, joten ampuminen jäi. Eräässä elämäni vaiheessa olen myös neljä vuotta toiminut kuntoliikuntaohjaajana, joten sitä on tullut tutustuttua lajiin jos toiseenkin. Nykyään olen laulaja ja hyvä peruskunto on laulajalle aivan yhtä tärkeä ominaisuus kuin urheilijallekin.  Yli kolmikymppisenä olen todennut, että kropasta löytyy jo jos jonkinmoista kremppaa ja kolotusta.

Joulukuussa 2013 heräsin sitten siihen todellisuuteen, että vuosien saatossa hankittu vankka niska- ja hartiaseudun jumi vain paheni pahenemistaan, eikä sitä saanut laantumaan vaikka kuinka venytteli ja hieroi. Joulunalusviikolla päätin sitten ottaa kovat otteet käyttöön ja kaivoin käsipainot kaapista. Ensimmäiset pari päivää meni armottomassa lihasjumissa edelleen ja siihen päälle lihakset olivat vielä punttijumpasta arat. Olin pyrkinyt aikani välttelemään punttijumppaa, koska pelkäsin niskajumin vain pahenevan ja edellisestä puntteilukerrasta oli siis vierähtänyt jo tovi.

Sitkeästi kuitenkin jatkoin tätä uutta kuntoiluintoa: kävin lenkillä, puntteilin ja venyttelin ja parin viikon päästä huomasin, että se alkoi tehota! Jumien aiheuttama pakotus niskassa, harteissa ja käsien lihaksissa oli kadonnut ja lihakset reagoivat paljon paremmin sekä jumppaan, venyttelyyn että hierontaan. Olo ja mieliala paranivat siinä samassa rytäkässä ja kuntoilun nautinto palasi.

Maaliskuussa 2014 olin lähdössä ystävän kanssa kuuntelemaan konserttia ja valitsin vaatteita päälleni. Kokeilin edellisenä syksynä tekemiäni housuja ja totesin, että eihän nämä enää pysy päällä! Tuolloin sain kaventaa jo noin 6 cm housujen ympärysmitasta pois ja puolta vuotta myöhemmin olisi ollut kavennettavana toinen mokoma, mutta löysiin housuihin oli tullut ryttyjä, jotka olivat hiertyneet rikki, joten housuja ei voinut enää korjata. Oli yllättävää jo tuolloin maaliskuussa 2014 huomata, että pelkkä niskan ja hartioiden hyväksi tehty treenaus oli aiheuttanut sivutuotteena hoikistumista. 🙂

Nyt lähes puolitoista vuotta myöhemmin olen päässyt aloittamaan aivan uutta kunto-ohjelmaa, jonka tähtäimeksi olen valinnut sen, että jossain vaiheessa juoksen 10 km suhteellisen järkevään aikaan. Olen harrastanut juoksua aiemminkin, ja jopa pari puolimarathonia käynyt läpi, tosin niistä oli kävelyä melkein puolet, koska tapahtumakin oli ”Marathon vaikka kävellen”. Syksyllä 2014 pääsin jälleen aloittelemaan juoksemista ja olen sitä viritellyt tässä koko talven ajan.

Tarkoitukseni on tämän blogin avulla mietiskellä ja tsempata itseäni uuden kunto-ohjelman parissa ja jos saan tällä motivoitua myös joitain muita niin vielä parempi juttu! Enjoy the ride!