Pohdintaa kuntotesteistä

Kaikki varmasti muistaa ne koulun jokavuotiset kuntotestit. Minuutti aikaa, toinen pitää nilkoista kiinni ja pitää verenmaku suussa repiä vatsoja, selkiä yms… Kaverin kanssa ne aina puhutti, koska ne eivät tuntuneet testaavan niitä lihaksia ollenkaan, joita oli tarkoitus testata. Me molemmat kuuluimme urheiluseuran valmennusryhmään ja valmennussuunnitelmaan kuului myös viikoittaiset kuntosalitreenit. Testeistä saimme kuitenkin aivan surkeita tuloksia vaikka tiesimme olevamme hyvässä kunnossa.
Totesimme, että jos vatsalihasliikkeissä toinen pitää nilkoista kiinni ja kädet on niskantakana niin, että kyynerpäät on pään sivuilla eteenpäin liike kohdistuu lähinnä lonkankoukistajiin ja toisaalta jollain tavalla yläkroppaan, kun päätä revitään käsillä maasta irti – vatsalihaksissa liike ei juurikaan tuntunut, mitä ehkä aivan ylävatsoissa. Selkälihakset tehtiin lattialla päinmakuulla siten, että toinen istui pohkeiden päällä… Juu ihan hyvä liike, mutta pakarat siinä tuli helliksi, ei selkälihakset. 😀 Vielä jos rytmitti hengityksen niin, että hengitti sisään ylöspäin nostaessa niin keuhkoilla sai aika paljon kohotetta yläkroppaa. 😉 Penkkihyppely oli sinänsä juuri sitä mitä pitikin, mutta ai hirvitys, jos tarttui jalka penkin reunaan tai hyppäsi väsyneenä vähän sivuun, niin nilkkaluut oli kovilla. Myös punnerrukset oli niitä perinteisiä, mutta tämmösenä rannevammaisena nekin olisi ollut helpompia tehdä jos oisi voinu nojata tankoon, eikä lattiaan. Toisaalta oikeaa punnerrusasentoa ei oikein koskaan neuvottu kädestä pitäen.
Lisäksi ne cooperit… Kyllä! Edelleen jaksan juosta täydet 12 minuuttia, mutta riippuu tykkänään yksilön ominaisuuksista, että meneekö se hitaasti vai nopeasti. 😀

Muutama vuosi myöhemmin kuuluimme liiton nuorten tehovalmennusryhmään ja SIELLÄ kuntotestit palvelivat tarkoitustaan. Lihaskuntoliikkeitä tehdessä ei tarvinnut tehdä aikaa vastaan, vaan liikkeiden puhtautta painotettiin. Levätä sai välissä, mutta esimerkiksi penkkipunnerruksessa se piti tehdä niin, että tanko oli ojennettujen käsien päällä, ei rinnalla eikä telineissä; selkälihakset tehtiin selkäpenkillä ja lepo tapahtui yläasennossa, ei roikkuen alaspäin ja vatsalihakset lattialla kädet niskan takana, mutta painotus siinä, että kantapäiden tuli pysyä jatkuvasti lattiassa ja selän suoristua istumaan noustessa – lepo tapahtui pystyasennossa. Jalat tais mennä jalkakyykkynä tai penkille nousuna ja niissäkin puhtaus oli se pääasia.
Peruskuntotestinä ei ollut cooper vaan eräs toinen koe, jonka nimeä en nyt muista… Käytännössä se tapahtui kuitenkin niin, että ensin käveltiin 800 metriä, sitten hölkättiin sama matka ja lopussa juostiin. Joka osion välissä tallennettiin sykemittariin lukemat. Sykemittarin tiedot sitten siirrettiin tietokoneelle ja sieltä näki sitten, että missä kunnossa oli ja missä oli puutteita.
Nämä testit olivat sellaisia, että niissä todella testattiin oikeita lihasryhmiä ja mikä tärkeintä: ne sopivat kaikille, eivätkä suosineet ketteriä tai hitaita ihmisiä vaan kaikilla oli mahdollisuus pärjätä omilla ominaisuuksilla.

Viime vuosina on tullu muotiin semmoset riehkaisutestit… Yhden tällaisen kävin tässä tekemässä ja mietin, että ketähän nämä oikeasti palvelee. Siis joo… Toki on kaikki samalla lähtöviivalla ja kaikilla on samat olosuhteet, mutta mitenkäs erilaiset lähtökohdat ja erilaiset ominaisuudet: erilainen lihaksisto ja geenistö? Riehkaisutesteissä hyötyvät ne, joilla on nopeita ja ketteriä ominaisuuksia, mutta mitenkäs ne, jotka ovat ominaisuuksiltaan hitaampia? Minulle ei tuota vaikeuksia juosta, tehdä vatsalihasliikkeitä, pujotella tötsiä pallon kanssa, konkata, tehdä burbeja eikä käytellä käsipainoja, mutta kun se pitää tehdä aikaa vastaan ja vielä niin, että nopein saa parhaat pisteet… Huomasin itselläkin, että liikkeiden puhtaus kärsii, kun pitää tehdä nopeaa ja se puolestaan altistaa virheille ja vammoille.
Meikä ei oo ikinä ollut nopea. Ampuja hyötyy kestävyydestä, rauhallisuudesta ja hitaista ominaisuuksista – ainakin perinteisessä ilmapistoolin 40 ja 60 ls:n kilpailuissa. Liikunnassa myös olen suosinut pidempiä kestävyyteen keskittyviä lenkkejä ja treenejä, koska ne tuntuvat luontevammilta kuin nopeatempoiset jutut. Toki nopeutta voi treenata, mutta hidassoluinen ei ikinä tule pärjäämään nopeasoluiselle ihmiselle näissä testeissä.

Tässä olisi nyt jollekin urheilutyypille hyvä markkinarako keksiä kuntotestejä, joissa kaikki voisi menestyä ominaisuuksista huolimatta. Tähän pätee oikeastaan aivan sama juttu kuin oppimiseen, eli kaikille pitäisi olla sitä omaa juttua tarjolla. Testien tulisi tarjota nopeuteen pohjautuvia, mutta myös laatuun pohjautuvia testejä. Lisäksi pitäisi nimenomaan ottaa ihmisen omat yksilölliset ominaisuudet huomioon eikä tunkea kaikkia samaan laatikkoon. Nuo tehovalmennusryhmän testit olivat hyvät, olivat monipuoliset ja sopivat kaikille. Mikä parasta, ne todella näyttivät, että missä kukin menee oman fyysisyyden kanssa varsinkin, kun testit toistuivat vuosittain niin näki vielä kehityksen.

Tällaista pohdintaa tällä kertaa… Enjoy!

Lizzzie

Kun keho reagoi…

Kun on kuntoillut, treenannut, valmentautunut ja kehittänyt itseään yli 20 vuotta tavalla, jossa kehollisuus ja fyysisyys ovat pääasiassa, sitä alkaa vähitellen tietämään miten oma keho toimii. Koko ajan silti oppii jotain uutta ja mitä enemmän on kehollisuuden kanssa tekemisissä, sen enemmän tietoa tulee. Oikeastaan kaikki, missä vähänkin käytetään fysiikkaa kehittää myös kehotuntemusta, jos vain osaa sitä kuunnella.

Olen huomannut tästä olleen suunnaton apu ammatissani, jolloin kuulen kehollani, mitä oppilas tekee. Silloin tiedän, tekeekö oppilas oikein ja jos ei tee niin kykenen havaitsemaan ongelman syyn ja siten pääsen korjaamaan ongelmaa.

Toinen asia, jossa kehollisuus on ollut vahvasti yhteistyökumppanina on hierominen. En ole tuntenut kropassani hieroessa, että mikä hierottavalla on ongelmana, mutta olen tuntenut sormillani jos jokin ei ole ollut kuten pitää. Toisaalta jos hierottava on kertonut jostain ongelmastaan, olen kyennyt ”siirtämään” ongelman omaan kehooni ja sitä kautta kyennyt paikallistamaan ongelman alkupisteen ja voinut pureutua korjaaman sen.

Nyt kuitenkin olen huomannut, että olen jälleen astunut askeleen eteenpäin kehollisuudessa… Katsoessani ihmisiä heidän liikkuessaan, olen alkanut tuntemaan omassa kropassa, jos heillä on jokin ongelma, joka huonontaa elämänlaatua!!! :O Eräänä iltana olin lenkillä ja eräästä kadunkulmasta tuli eteeni nuori tyttö. Hän käveli kolmisen metriä edelläni ja kykenin seuraamaan hänen liikkumistaan aika pitkään ja tarkasti. Muuten hän käveli samaa tahtia ja sujuvalla askeleella kuin minä, mutta huomioni kiinnittyi hänen vahvasti ulospäin kääntyneisiin jalkateriin. Lähes välittömästi tunsin reisissä, pakaroissa ja alaselässä jäykkyyttä, jota ei sillä lenkillä ollut ollut aiemmin. Tunne myös katosi, kun tyttö kääntyi eri reitille. Toinen viimeaikainen huomio oli Linnan juhlia seuratessa. Huonoryhtiset ihmiset saivat väsymyksen tunteen leviämään selkään, joka samalla tapaa katosi, kun henkilö katosi kuvasta.

En tiedä liittyykö tämä jotenkin empaattisuuteen, herkkyyteen vai perustuuko kaikki yksinkertaisesti opittuun ja omaksuttuun tietoon? Hyvin suuri mahdollisuus on myös, että tämä johtuu kaikista noista kolmesta. Sinänsä varsin hyödyllinen ominaisuus ja tiedän, etten ole ainoa, jolla on tämä ominaisuus.

Onko muilla kokemusta asiasta?

 

-Lizzzie

Aamulenkkipeikko

Aamulenkki on yhtä kuin aamu-unisen painajainen! Siis ihan aikuisten oikeasti! Iltaisin voisin lenkkeillä vaikka keskellä yötä (tosin unet sitten siirtyy), mutta aamulenkki on kuin punainen vaate.

Oon varmaan viimeiset 25 vuotta saanu kuulla aina eri suunnilta väitteitä ja mielipiteitä et miks aamulenkki on just se päivän paras hetki ja nämä liittyvät nimenomaan ennen aamupalaa tehtyihin lenkkeihin. Listaan nyt tähän muutaman sellaisen ja kommentoin väitteitä sen mukaan, mikä mun oma ajatus on…

  • On lenkki tehty jo valmiiksi, kun tekee sen ensimmäiseksi aamulla.
    • Hmm… No joo, mutta miks rankaista itseään aamulenkillä, kun se on myöhemmin päivällä paljon kivempaa tuo lenkkeily ja koska myöhemmin saa itsestään paljon enemmän irti kuin nukuksissaan aamulla?
  • Lähtee päivä hyvin käyntiin, kun ensiksi käy lenkillä.
    • Ai miten niin????????????????? Jos mä käyn lenkillä aamulla ennen aamupalaa niin ensinnäkin se ei todellakaan ole piristävää tai tehokasta, koska olen vielä puoliunessa. Tämän lisäksi joutuu vielä päikkäreille aamupalan jälkeen ennen kuin jaksaa ees lähteä mihinkään! Jos nämä päikkärit jää ottamatta niin sitten päivä on yhtä haukottelua.
  • Lähtee aineenvaihdunta hyvin käyntiin.
    • No joo… Tähän ehkä uskoinkin jonkin verran, kunnes jotkut oli oikeasti tutkineet asiaa ja totesivat, että päivittäiseen energiankulutukseen ei vaikuttanut lenkin ajankohta mitenkään.
  • Ehtii sitten tehdä päivän mittaan useamman treenin, kun aloittaa aikaisin.
    • No tämän allekirjoitan! Mutta jos päivän eka treeni on puolilla tehoilla tehty niin onko siitä sitten oikeesti mitään hyötyä? 😀
  • Aamulla on ihanan hiljaista ja raikasta lenkkeillä.
    • Juu tämän uskon ja olen kokenutkin, mutta jos tämä on ainoa syy niin lenkin voi tehdä vaikka klo 23 😉 silloin on aivan yhtä hiljaista ja yleensä yhtä raikastakin.
  • Aamuisin ei ole liian kuuma kesällä.
    • Joo tämä oli yksi syy, miksi aamulenkkejä yritinkin, mutta kuten edellisessä kohdassa niin iltaisin on myös viileää, kun odottaa tarpeeksi myöhään.

Tässä oli muutama esimerkki niistä väitteistä mitä olen kuullut…

Myönnän, että olen aamu-uninen, enkä TODELLAKAAN ole parhaimmillani aamulla ennen kello kymmentä. Lisäksi intoani tehdä asioita tehokkaasti aamuisin on rajoittanut tuo realiteetti, että migreenikohtauksen saaminen on paljon todennäköisempää aamulenkin kuin johonkin muuhun aikaan tehdyn lenkin jälkeen.
Aikoinaan tein kaksivuorotyötä ja koska oli pakko tehdä myös iltavuoroa niin yritin käydä lenkillä sitten aamuisin iltavuoropäivinä. Tuloksena oli 90% varmasti migreeni => saikkupäivä omalla ilmoituksella => pomo tykkäs – NOT!
Nyt tämän uuden kuntoiluinnostukseni aikana olen yrittänyt uutta lähestymistä aamulenkkeihin juurikin sen takia, että ehtii tehdä sitten useamman treenin päivässä. Mutta kyllä ne vaan edelleen ovat olleet niin suuria peikkoja, että ei oo tosikaan!

Kuulin monia vinkkejä, että miten niistä voisi saada miellyttävämpiä. Esimerkiksi: hanki ihania lenkkivaatteita ja asettele ne valmiiksi matkalle sängystä ulko-ovelle, niin on helppo lähteä lenkille… Ei toimi ei. Ei oo kiva herätä tuskaisen tietoisena siitä, että pitäis vetää vaatteet päälle ja lähteä pihalle lämpimän peiton alta. 🙁 Vielä ärsyttävämpää, kun tiedostin, että tulen olemaan lopun päivää hieman unelias jos niin teen…

 

Myytin murtamista

Tänä syksynä, kun jälleen pääsin tähän blogin kirjoittamisen makuun otin oikein silmän käteen ja ryhdyin tutkimaan tätä peikkoa. Onko aamulenkit oikeasti se juttu miten saa energiaa päiväänsä ja miten paino putoaa vaikka muputtais mitä moskaa vain koska kuitenkin teet aamulenkkejä?

Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy paljon juttua aiheesta – puolesta ja vastaan ja olikin haaste löytää edes jotenkin luotettavia artikkeleita aiheesta. Onneksi sieltä löytyi valmentajien, personal trainereiden ja jopa lääkäreiden juttuja aiheesta, joiden katsoisin olevan edes suhteellisen asiansa tuntevia ja osassa viitattiin muistaakseni jopa johonkin tutkimusryhmällä tehtyihin kokeisiin.
Sieltähän sitä sitten sai lukea aivan selkeällä suomenkielellä, että on aivan se ja sama mihin aikaan päivästä ne treeninsä tekee, kunhan ne vain tekee!!!
Mikä helpotus! Ei oltu todettu mitään hyötyä energiankulutuksessa aamulenkit versus muuhun aikaan päivästä tehdyt lenkit. Ei oltu todettu merkittävää eroa aineenvaihdunnan tehokkuudessa jne. Mutta se oli todettu, että jos ihminen ei ole aamusta pirteä ja jos vielä on edellisen illan tankkaus mennyt vähän harakoille niin aamulenkkien teho oli huomattavan paljon alhaisempi kuin muiden lenkkien…

Näiden faktojen perusteella ryhdyin miettimään, mikä olisi oikea kombo minulle? Ainoa syy minulle tehdä aamulla lenkkejä oli enää se, että ehdin useamman treenin tekemään päivän aikana tai jos tiedän etukäteen, että en kyseisenä päivänä ehdi muulloin liikkumaan niin se pitäisi tehdä heti aamusta. Usein parhaat jutut löytää kokeilemalla, joten ei muuta kuin empiirisen tutkimuksen piiriin!!!

 

Peikko – Lizzzie 1 – 2

Päätin, että kokeilen tehdä homman niin, että syön aivan rauhassa hyvän aamupalan ja lasketan sitä hetken verran ja lähden sitten sinne lenkille… Eka kerta meni hyvin, mutta kuten oikea tutkija niin eihän sitä yhden näytön perusteella voi vielä todentaa faktoja. 😉

Nyt kun näitä kokeilulenkkejä on ollut jo useampi niin voin sanoa: HEUREKA!
Näinhän sen homman pitää mennä! Aamupalasta saa sopivasti energiaa ja yön aikana tullut nestevaje paikkaantuu ja mikä parasta: siinä ehtii keho ja mieli herätä! Hitaat heräämiset on niitä parhaita, kun ei tarvitse sännätä suoraan unesta menohon. <3 Aamupalan jälkeen annan noin 20 min olon tasaantua ennen kuin alan pukemaan lenkkivaatteita päälle. Siis ero tuohon ennen aamupalaa tehtävään lenkkiin on aivan käsittämättömän suuri! Joskus jopa tuntuu, että menen aivan liian lujaa näillä lenkeillä, koska oikeasti tuntuu siltä, kuin tekisi ihan tavallista jokapäiväistä lenkkiä. Ja nyt allekirjoitan sen väitteen, että aamulenkin jälkeen on energinen olo!
On, jos sen lenkin tekee aamupalan jälkeen. 🙂

Täten julistan aamulenkkipeikon selätetyksi!

Melkein jo lannistuin ja annoin periksi, mutta onneksi en tehnyt niin. Vaikka en lähdekään kukonlaulun aikaan lenkkeilemään niin silti ehdin tekemään useamman treenin päivässä ja tämähän se minulla oli se tavoite. Joka päivä en tee aamulenkkiä, enkä tule ikinä tekemäänkään. Teen niitä vain silloin, kun on kova päivä tai jos ei ehdi päivällä jonkun menon takia tekemään muuta.

Minun puolesta kukin saa tehdä lenkkinsä milloin tahtoo ja jos kokee, että tuo paastolenkki on maailman paras asia niin aivan vapaasti saa tehdä niitä, mutta älkää hyvät ihmiset tyrkyttäkö niitä muille (varsinkaan mulle 😉 ). Ne on testattu ja huonoksi koettu omalta kohdalta. Mun aamulenkki on tämmöinen aamupäivälenkki, jolloin on ehtinyt oikeasti herätä ja lenkkiin saa lähes normaalisti tehoja.

Oma vastineeni suureen ruokavaliokeskusteluun

Vähärasvainen ruokavalio… Vähähiilarinen ruokavalio… Ravintosuositusten mukainen ruokavalio… Atkinssonin ruokavalio… Vegaani ruokavalio… Raakaruoan ruokavalio… Ja mitä lie vielä semmosia, jotka ei nyt tähän hätään tule mieleen? :O Vähemmästäkin menee pieni pää sekaisin!

Tuntuu, että kenen kanssa tahansa puhuu niin kaikki tuntuu kannattavan jotain omaa juttuaan ja se oma juttu on just se paras ja kaikkien pitäis syödä just sillä tavalla. No siis joo… Ei ole mitään väärää uskoa omaan juttuunsa ja kertoa siitä muille. On hienoa, että on löytänyt semmosen tavan syödä, että oma kroppa tykkää siitä ja siitä tulee hyvä olo. Mutta kuinka moni oikeasti tulee miettineeksi sitä, että toimiiko se ruokavalio sitten sillä kaverilla, kenelle omaa ruokavaliotaan suosittelee?

Televisio on nykyään täynnä erilaisia kuntoiluohjelmia, laihdutusohjelmia, elämäntapaohjelmia, treeniohjemia ja dokumentteja, joissa jokaisessa kerrotaan aina jostain tietystä tavasta syödä ja paasataan kovaan ääneen, että ”tämä on nyt se ainoa oikea tapa syödä”. Tuntuu, että jokaisessa ohjelmassa hoetaan ehkä kuuluisaakin pohjalaista verbin taivutusta: Moon oikias, soot vääräs, noon vääräs, moomma oikias, tootta vääräs ja noon aivan mettäs.

Oon tätä ruokavalioasiaa mietiskellyt varmaan viimeiset 15 vuotta mutta viimeinen niitti oli tällä viikolla esitetty dokumentti siitä, kun eräs suomalainen liikunta-alan ammattilainen testasi ravintosuositusten mukaista ruokavaliota. Toisaalta myös taannoin esitetty asiaohjelma kolmesta naisesta, jotka puhuivat sen puolesta, että ikuinen laihduttaminen pitäisi lopettaa ja alkaa elää. Molemmat ohjelmat olivat aivan loistavia ja pointsit tekijöille niistä!

 

Väärät ravintosuositukset?

Ensiksi mainitussa ohjelmassa koehenkilö totesi ravintosuositusten mukaisen ruokavalion olevan itselleen täysin väärä ja aivan varmasti näin oli. Jotenkin ohjelmasta vain jäi sellainen maku, että koska se ruokavalio ei sopinut hänelle, se ei voi myöskään sopia muille? Kyseinen koehenkilö oli ns hyvässä lihassa, eli paljon salitreeniä oli takana ja lihakset sen mukaiset. Hän koki, että suositusten mukaisessa ruokavaliossa oli hänelle aivan liian vähän energiaa ja sen takia hän oli jatkuvasti väsynyt. Epäilemättä oli aivan liian vähän energiaa, koska mitä suurempi lihasmassa – sen enemmän energiaa tarvitaan sitä liikuttelemaan, sehän on luonnon laki!

Mutta entä jos koehenkilönä ois ollut tavallinen yleismies Jantunen, joka ei syö normaalisti salaattia kuin pari kertaa viikossa, käy kerran viikossa juhlimassa kosteissa merkeissä, syö pizzaa, kebabia ja hampurilaisia ja hoitaa kuntoaan lähinnä käymällä kerran viikossa pelaamassa golfia tai biljardia ja riehaantuu kolme kertaa vuodessa 80 kilsan fillarilenkille potien sen jälkimaininkeja viikon? Varmasti ruokavalion muutos olisi ollut hänellä aivan yhtä suuri kuin tällä liikunta-alan ammattilaisella – mutta vain parempaan suuntaan! Uskallan väittää, että tässä tapauksessa koehenkilö olisi päin vastoin laihtunut sen 5 kiloa 30 päivässä, mitä tämä ammattilainen oli saanut lisää massaa. Luulen myös, että yleinen vireystaso ja hyvinvointi sekä veriarvot olisivat parantuneet.

Halusin tuoda tuon aspektin esiin, koska kaikki on suhteellista! Jälkimmäinen Jantunen ei tarvitse niin paljon energiaa kehonsa liikuttamiseen, koska lihasmassa on pienempi, siten hänelle riittää myös pienempi ravinnosta saatava energiamäärä.

Ohjelmassa haastateltiin myös ravintosuositusten mukaisen ruokavalion puolestapuhujaa, joka myönsi, että nämä ovat vain SUOSITUKSIA.

Siinä! Ei tarvitse siis niitäkään noudattaa pilkulleen, koska suositukset ovat vain ohjearvoja, joista jokainen voi ottaa käyttöön hänelle itselleen sopivat asiat. Kun tehdään jotain suosituksia tai ohjearvoja niin ne on pakko tehdä jonkun keskiarvon mukaan. Siinä ei voida ottaa huomioon yksilöllisiä poikkeavuuksia. Etenkään syömistä koskevissa suosituksissa ei voida ottaa makutottumuksia huomioon. Itse en vaan kertakaikkiaan voi sietää raejuustoa tai purkkimaitoa, josta myös vatsani oirehtii. Kalakin menee vain rajoitetussa määrin. Ohjelman koehenkilö söi muuten kalaa ravintosuositusten mukaan ja koeajan aikana hänen hyvien rasvojen arvo laski kehossa verrattuna siihen, minkä hän saavutti omalla ruokavaliolla. 😉

 

Hyväpaha laihduttaminen

Jälkimmäisessä ohjelmassa käytiin keskustelua siitä, että kannattaako laihduttaminen? Ohjelmassa esiintyvät henkilöt olivat lopettaneet laihduttamisen, hyväksyneet itsensä ja elivät täysipainoista ja TERVETTÄ elämää. Laihduttamisen lopettamisen jälkeen kaksi heistä oli hoikistunut huomattavan paljon, koska elävät täyttä elämää ja nauttivat siitä ja totesivat, että jos olisivat tajunneet lopettaa laihduttamisen jo aiemmin, olisivat todennäköisesti paljon hoikempia nyt, koska jokaisen laihdutuskuurin jälkeen kilot tulivat takaisin extrojen kera. Kolmas haastateltava oli sairastunut syömishäiriöön, koska ei mielestään kelvannut yhteisölle sellaisena kuin on.

No tässä päästään jälleen yhteiskunnan paineeseen. Jokainen haastateltavista olivat kokeneet, että eivät kelpaa ympäröivälle yhteiskunnalle sellaisena kuin ovat ja siksi laihduttivat. Mutta mitä väliä oikeasti on sillä, mitä yhteiskunta ajattelee? Ja ajatteleeko ympäröivät ihmiset oikeasti, että tietääköhän tuo, että minkä näköinen on? No jotkut ehkä ajattelee, mutta onko sillä väliä? Millainen sitten pitäisi olla, että kelpaisi yhteiskunnalle? Pituus pitäisi olla kaikkien ihmisten keskiarvo, paino kaikkien keskiarvo, hiusten väri keskiarvo, ajatukset keskiarvo, ulkonäkö keskiarvo? Pitäisikö olla hajuton ja mauton – näkymätön ihminen, joka ei poikkea muista ihmisistä? Ei ihme, että masennusta sairastetaan niin paljon, jos oikeasti ajatellaan kaikkia noita kysymyksiä! 😀

Voi kyllä! Minäkin olen laihduttanut ja vieläpä moneen otteeseen ja kyllä, kilot on tullut extrojen kanssa takaisin moneen kertaan! Sitten päässä napsahti. Iski ajatus, että kenenkäs kans mun pitääkään elää koko elämäni syntymästä hautaan? Kenelle mä oon vastuussa itsestäni? Kuka on mun elämän tärkein henkilö? Kaikkiin kolmeen kysymykseen on yksi ja sama vastaus: MINÄ ITSE! Eihän mun herranen aika tarvitse välittää kuin siitä, että mulla itsellä on hyvä olo! Siis joo… on juttuja, joita haluan itsessäni korjata, mut ei se ole vakavaa, vaikka ne eivät korjaantuisikaan. Minä olen terve, olen onnellinen, se olen minä itte! Julius Särkelä! No joo… ei ny ihan Särkelä itte, mut olen silti minä ja se riittää, että mä hyväksyn itse itseni! 🙂 Se ei ole luovuttamista vaan sanoisin että paremminkin kasvamista. Olisi kamalaa, jos ei kohta 34 vuotiaana kykenisi hyväksymään itseään sellaisena kuin on! :O

Minun puolesta kukin saa laihduttaa jos haluaa, mutta miettikää, että minkä takia teette sitä, itsenne vai sen takia, että muut hyväksyisivät sinut? Jos vastaus on jälkimmäinen niin ota huomioon, että aina on ihmisiä, jotka eivät tykkää sinusta vaikka oisit kuinka hajuton ja mauton keskiverto ihminen!

 

Valtavirran mukana vai omaa kroppaa kuunnellen?

Onko tämä syöminen jälleen yksi asia, missä meidän pitäisi mennä valtavirran mukana? 😀 Oma uskontonsa, oma lahkonsa, oma politiikkansa? Siis voi perhonen, kun ärsyttää, kun ei ihmiset voi ajatella omilla aivoillaan enää missään asiassa!!! Mihin se maankuulu maalaisjärki aina hukataan?

Aiemmin jo totesin, että meistä jokainen on yksilö, ei siis voi olettaa, että kaikki ajatellaan asioista samalla lailla tai että samat jutut toimisi kaikilla. Trendiruokavalioita putkahtelee esiin kuin sieniä sateella, mutta toimiiko ne oikeasti kenelläkään muulla kuin hänellä, joka ne on luonut? Nykyään on myös trendikästä käydä ravitsemusterapeutilla tai saada personal trainerilta ruokavalio, jota noudattaa pilkulleen. Eittämättä nuo ovat parempia kuin joku randomisti valittu ruokavalio, koska ne on räätälöityjä, mutta tietääkö se toinen ihminen oikeasti, että mikä sopii juuri minulle?

Nykyisessä hektisessä yhteiskunnassa moni ihminen voi pahoin, koska on kadottanut yhteyden omaan itseen ja omaan kehoonsa. Ei ole aikaa pysähtyä kuuntelemaan, mitä oma keho viestittää. Aiemmissa artikkeleissa olen jo mielestäni puhunut siitä, että kyllä oma keho kertoo, mitä pitäisi tehdä, jotta voi hyvin. Sama pätee myös syömisessä. Jos vain maltetaan tutustua omaan kehoon niin se kyllä viestittää, mitä tarvitsee. Usein se viestittäminen on samanlaista kuin koiran kouluttaminen: vahvistetaan hyvää käytöstä ja rangaistaan huonosta. Keho reagoi ravintoon, jokaiseen suupalaan, minkä nielaiset. Jos keho on tyytyväinen siihen, mitä on saanut ravinnokseen se voi hyvin ja tuntee olonsa virkeäksi. Jos keho taas ei pidä siitä, mitä sille on annettu se sanoo vastalauseensa – joskus jopa haisevan sellaisen.

Tämän lähes kolmen vuoden aikana, mitä oon treenaillut aktiivisemmin, on todella oppinut lukemaan kehoaan. Kaikki, mitä teen tai jätän tekemättä viestittyy jotenkin kehosta – joko hyvänä tai huonona asiana. Vähitellen, kun treenailu jatkui alkoi myös ruokavalio muuttumaan. Alitajuisesti aloin valitsemaan vanhojen tuttujen ruoka-aineiden sijasta sellaisia, jotka palvelevat kehoa parhaiten. Myös ruokarytmi muuttui siinä ohessa. Nykyään uskallan väittää, että kun on nälkä niin tunnistan sen, mitä keho haluaa… Proteiinivajeen nälkä tuntuu erilaiselta kuin hiilihydraattivajeen nälkä. En osaa kuvailla tuota eroa, mutta kun tunnustelen nälkää niin mieleen ilmestyy mielikuva siitä, mitä haluan syödä. Voi myös olla, että tämä nälän tunnistaminen juontaa juurensa siitä, että vuosikymmenten migreeni on opettanut kuuntelemaan ja tunnustelemaan kehoa – siinä kun pitää se lääke ottaa esioireiden aikana. Olen myös oppinut tunnistamaan, että migreenin jälkeen pitää saada jotain suolaista ja rasvaista, jotta elimistön tasapaino palautuu.

 

Summa summarum

OPETTELE KUUNTELEMAAN KEHOASI, KOSKA SE KERTOO, MITÄ HALUAA SINUN TEKEVÄN! 🙂

Ei sitä oikein tuon paremmin voi sanoa. Ei kannata sokeasti luottaa suosituksiin tai muiden kehittämiin ruokavalioihin vaan kuunnella kroppaa ja käyttää maalaisjärkeä. Siis joo! Jos on hukassa oman kehonsa ja ruokavalionsa kanssa niin noita erilaisia suosituksia on hyvä tutkia ja myös noudattaa palan matkaa! Mutta ei niihin kannata uskoa sokeasti, koska jokaisen kroppa on silti yksilöllinen.

HYVÄKSY ITSESI SELLAISENA KUIN OLET JA ELÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ! 🙂

SINÄ olet elämäsi tärkein ihminen. SINUN ITSESI kanssa tulet viettämään koko elämäsi ja vain SINUN mielipiteellä on merkitystä. On aivan turha murhetia asioita, joille ei voi tehdä mitään ja jos voi niin sitten tee ne! Ei sinun arvoasi lasketa sen mukaan miltä näytät, jos nyt et sitten ole malli tai missi. Itse olen nähnyt tuhansia kauniita ihmisiä ikään, rotuun ja ulkomuotoon katsomatta. Heille kaikille yhteistä on hyvä asenne elämään ja se, että ovat sinut itsensä kanssa.

Minä itte – Lizzzie!

Tilannepäivitystä reilun vuoden jälkeen

No olipas vähän aikaa vierähtänyt edellisestä artikkelista! 😀 Aika pian sen julkaisemisen jälkeen iski flunssa, joka rajoitti tuota liikkumista ja muutakin aktiviteettia jopa parin kuukauden ajan – se siis siitä saavutetusta hölköttelykunnosta. Ei siis ollut hirveästi intoa myöskään kirjoitella näitä artikkeleita. Toisaalta unohdin jälleen salasanan – YLLÄRI! Sitten, kun yritin hankkia uutta salasanaa niin sivusto ei toiminut. 😀
Nyt olen kuitenkin takaisin ruodussa!!!

Syksyllä pääsin kuin pääsinkin pakaramöyhintään ja kävin siellä useamman kerran! Kyl teki eetvarttia ja sen jälkeen on pakarat pysyneet auki, kun on säännöllisesti rullaillut rullalla ja hierontapalloilla möyrinyt. 🙂 Juoksukunto tosiaan on pysynyt suhteellisen samana kuin edellisen artikkelin aikoihin. Välillä on sellainen hetki, että juoksu kulkee hyvin ja voi mennä useamman kilsan, mut välillä se tuntuu taas niin takkuiselta että ei ole tosikaan! Toisaalta tuo taitaa olla aika perinteinen vika kuntoilijoilla. 😀

Hirviän positiivista on se, että se mainitsemani haastava pilatesliike onnistuu nyt! JEE, hyvä minä! Ehkä sitä siis vähitellen voi siirtyä vaikeampiin sarjoihin. Toinen iso juttu viime talvena oli hyvien nastalenkkareiden löytäminen. Oli sitten vaikka peilijää niin tämä akka pysyi pystyssä. 😛

Negatiivista taas on se, että viime talvena opiskelun ohella kävin töissä kolmena päivänä viikossa, joten vapaa-aika meni lähinnä paikasta toiseen ajeluun. Ei pystynyt ihan samaan tahtiin kuntoilemaan, mitä aiemmin ja se harmittaa ylipaljon! Keväällä sitten oli henkisesti niin väsynyt, että vasta oikeastaan nyt alkaa olla niin levännyt, että voisi kuvitella jälleen tekevänsä tehokkaasti reenejä. Hyvä puoli kuitenkin on, että aiemmin saavutettu kunto on aika tehokkaasti ehkäissyt noita jumeja! Vaikka olisikin jumi päässyt yllättämään niin pari treeniä ja vähän kehohuoltoa niin jumit ovat antaneet periksi. 🙂

Nyt on ollut reilu viikko treenitaukoa jälleen, kun joku flunssa tässä vaivannut. Nyt se kuitenkin on ohi ja aurinko paistaa ulkona, joten jospa tänään taas lenksut jalkaan ja ulos dallailemaan. 😛

 

Siinäpä oikeastaan tilannepäivitys hiljaisuuden ajalta. Palajan astialle jahka jotain uutta pohdittavaa ilmenee!

 

-Lizzzie

Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan…

Metsä vastaa niin… Mut aina ei ole yhtä varmaa, että vastaako se kroppa silleen, kuin haluaisi. Pitkä tie on tultu sieltä toukokuun puolivälistä tähän päivään ja vähitellen kroppa todella alkaa vastata juuri siten ärsykkeisiin, miten sen on halunnutkin vastaavan ja se jos mikä on vallan mahtava tunne! 🙂

Tämän elokuun olen tehnyt aamulenkit lenkkeilyinä – eli lisännyt hölköttelyä väliin. Meikän päänuppi tosin asettaa jälleen ne omat rajoitteensa, joten olen tyytynyt siihen, että kävelen 4 min ja hölköttelen minuutin. Viime viikolla aloin huomata, että sykkeet alkaa pysymään asiallisissa lukemissa hölkkäpätkistä huolimatta, joten syyskuussa lisännen sitten hölkkäpätkien pituutta. Voipi olla, että puoli minuuttia riittää lisäykseksi näin alkuun, jotta ei aivot kuumene liikaa. Lenkkejä silmällä pitäen on onneksi syksy ovella, joten ei tarvitse aivan niin tarkka olla pään kanssa, kun on viileämpää.

Pilatesta olen nyt pyrkinyt tekemään erään kirjan ohjeiden mukaan vähintään kerran joka viikko, ja siinäkin olen saanut jo tuloksia aikaan. 🙂 Lantio on jo irtonaisempi ja selän notkon saa jo suoremmaksi. Ärsyttää vaan ihan ylipaljon, kun pilatesohjelmassa on eräs liike, jota en vain kerta kaikkiaan vielä kykene tekemään. MUR! Eikä tietty voi siirtyä uusiin liikkeisiin, ennen kuin se onnistuu. 🙁

Nyt tuntuu, että puntteilussakin alkaa saamaan oikeat liikeradat liikkeisiin – JES! Mut sit taas noi kolmen kilon painotkin alkaa olla liian keveät. Pitänee valjastaa musiikkikirjasto kasseihin ja käyttää niitä puntteina siihen asti, kunnes saa jonkun toisen ratkaisun ongelmaan. 😛

Sitten sellanen negatiivisempi juttu on se, että jälleen kaipais perusteellista jalkojen ja takapuolen möyhimistä, mut siihen ei nyt valitettavasti ole varaa… Jos viikonloppuna taas testais sitä hierontarullaa, vaikka se tuskallinen onkin. Mutta enemmin fiilis on silti positiivinen, vaikka paikkoja joskus kolottaakin. 🙂

 

Jatkoa seuraa… Lizzzie…

Uusia saavutuksia

Tämä on ollut erittäin hyvä viikko! 🙂 Tuntuu uskomattoman hyvältä, kun kroppa vastaa siten, kuin sille huudetaan. Mitä tämä siis tarkoittaa?

On siis meneillään viikko 11 tämän uuden kunto-ohjelman parissa. Tuntuu uskomattomalta kaikki se, mitä on tapahtunut tämän viikon aikana.
Olen aina nähnyt unia ja haaveillut muutenkin siitä, että yhtäkkiä vain pyrähdän juoksuun ja juoksen niin kuin se ei tuntuisi missään! Maanantaina tein reilun 5 kilsan intervallitreenin, johon tuli käytännössä puolet kävelyä ja juoksua molempia. Tiistaina sitten pähkäilin, että mitäs sitä keksis lämmittelyksi, kun ajattelin punttijumppaa tehdä. Sain päähäni, että käynpä juosten naapurin huvilalla, hieman reilun kilsan päässä. Pistin kengät jalkaan ja vain tein sen! OIKEESTI! 😀 Vielä kolmas saavutus oli lauantaina, kun lähdin ensin kaupungille kävellen. Kroppa tuntui todella hyvältä ja pelas kuten sen on tarkoitettu pelaavan. Kavereille sitten tuumasin, et juoksen sitten kotiin ja herranen aika! Sen myös tein! Kiersin vieläpä hieman mutkan kautta. Olenko nyt siis saavuttanut sen pisteen tuossa juoksemisessa, mistä olen aina uneksinut? Luulen, että olen. Jälleen uskon hieman enemmän siihen, että joskus vielä juoksen sen 10 kilometriä. 🙂

Pari viikkoa sitten sain korvattua kevään miinukset pois ja nyt mennään tavoitteissa kivasti plussalla. Kilometreissä mennään vielä jäljessä, mutta se pitäisi korjaantua kolmella fillarilenkillä. Perimmäisinä vuositavoitteinani oli 200 tuntia ja Suomi päästä päähän linnuntietä, eli 1160 km. Tällä hetkellä menen reilusti tuntitavoitteen yläpuolella ja loppusaldo lähestynee kolmeasataa tuntia. Kilometreissä menemme vielä noin 50 kilometriä perässä, mutta eiköhän tämä elokuu sen korjaa.

Toinen hieno saavutus oli se, kun totesin, että mulla ei varmasti koskaan ole ollut näin hyvät vatsalihakset kuin nyt! Tein pilatesta tuossa yksi päivä, ja siinä monissa liikkeissä vaaditaan sitä, että keskivartalo pysyy tiukasti oikeassa asennossa. Yllätin itseni, että kykenin tekemään sellaisia ihan uusia liikkeitä ja intensiivisemmin kuin olisin kuvitellut.

Ensi viikolla tulee siis periaatteessa kolme kuukautta täyteen tätä kunto-ohjelmaa ja tarkoitus olisi, että tuo juoksubuumi saisi jatkoa. Siitä on vajaa vuosi, kun lähdin jälleen juoksemaan. Syyskuun alussa tulee vuosi täyteen. Todella paljon on siitä edistytty ja odotan innolla, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. 🙂

Lisää monipuolisuutta

Viikko 8 menossa. 🙂

On tähän mahtunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Toisaalta se on ihan hyvä, että seassa on myös niitä kevyempiä viikkoja. Se tuli jälleen todettua, että menkkojen aikana kuntoilu on yhtä tuskaa. Tämä kuluva viikko olisi jälleen menkkaviikko, joten saa nähdä miten kykenee treenaamaan – sen tietää sitten, kun vuoto alkaa kunnolla.

Tämä fiilispohjalta meneminen on toiminut aika hyvin! 🙂 Puhtia on löytynyt ja silloin jos sitä ei ole ollut, silloin on pidetty lepopäivä. Viime viikolla iski armoton väsy tiistaina lenkillä. Oli yhtä tuskaa, joten laitoin kaksi lepopäivää sen päälle – helpotti huomattavasti. Nyt olen kuitenkin tässä jälleen palannut siihen mietteeseen, että se PT ois kyl varmaan oikein hyvä juttu… Jos ei sitä ole varaa hommata niin sitten pitäisi yrittää vaan tehdä joku aikataulu, mitä seurata, että tulisi sitä monipuolisuutta lisää.

Fillarin sain nyt kuntoon – JEE! Siitä ainakin saa lisää monipuolisuutta mukaan ja kykenee helteelläkin tehdä täysipainoisen treenin. Tuo migreeni ei nimittäin tykkää jalan tehdyistä lenkeistä liian kuumalla, mutta fillari menettelee, kun siinä ei ajaessa ole niin kuuma. Eli nyt on fillari sekä matkamittari kondiksessa, joten kilsoja alkaa karttumaan. 😀

Kuntoilutavoitteet ovat nyt hyvällä mallilla. Keväällä alkoi näyttää jo huolestuttavalta, mutta nyt saa jopa tulla pieni sairastuminen väliin ja silti pysytään aikataulussa. Kilometritavoite (Suomi päästä päähän) on vielä hieman jäljessä, mutta eiköhän sekin korjaannu nyt tuon fillarin avustamana. Jos ei pahempaa sairastumista iske niin lähemmäs 300 tuntia tulee treeniä tälle vuodelle! 🙂 Tämä on siis lähes sata tuntia enemmän kuin mitä olen koskaan vuoden aikana saanut kerrytettyä.

Kaikista ärsyttävintä on se, että vaatteet pyörii päällä… 🙁 Siis sehän on sinänsä loistavaa, että pyöreä ihminen sutjakoituu, mutta kun sitä ei ny oikein oo fiilistä tehdä tai pienentää vaatteita ja kaupan tarjonta on surkeaa.

 

Tässä hieman kuulumisia. Katsellaan kohta lisää. 🙂

Migreenin kanssa naimisissa, omat oireeni. – osa 2

Kuten tuossa migreeni-sarjan ensimmäisessä artikkelissa totesin, migreeniä ja sen oireita on niin montaa plaatua kuin mitä on ihmisiäkin. Koska minulla ei ole henkilökohtaisesti kokemusta kenenkään muiden kohtauksista, kerron tässä nyt vain omista oireistani. Mielelläni kuulen muidenkin kokemuksia asiasta, joten purkakaa mieltänne kommenteissa. 🙂

Käsittelen vaiheittain tämän minun pahemman kohtauksen, eli vasemman puoleisen kohtauksen. Lähdetään liikkeelle nyt ihan alusta, elikkäs…

Esioireet

Oma kohtaukseni alkaa monesti täysin puskista ilman mitään ennakoivia oireita. Auraoireita en ole kokenut kuin kerran elämässäni silloin, kun piti kohtauksen aikana ajaa autolla – yöllä – hirvirikkaalla tiellä. Onneksi en ollut matkassa yksin vaan saatoin sanoa ystävilleni, että sanokaapas sitten jos puskista tulee joku tielle, koska itse näin punaisia palloja näkökentän laidoissa. 😀 Vahingosta viisastuu ja en ole tuon jälkeen juuri kohtauksen aikana ajellut.

Esioireena olen monesti huomannut olevani poikkeuksellisen tuottoisa! Lenkki tai jokin muu treeni sujuu loistavasti, fyysinen kotityö tuntuu kevyeltä tai sitten on vain muuten aivan loistava fiilis. Tämä olotila ei tule jokaisessa kohtauksessa vaan olo voi olla täysin normaali tai täysin päinvastainen, mutta silloin se liittyy lähinnä niihin ilmanpaineen vaihteluihin.
Tuon armottoman draivin jälkeen tuleekin sitten armoton väsy. Haukotuttaa, mikään ei huvita ja makeaa voisi syödä kaksin käsin. Vähitellen hartiaseutu ja niska alkavat jomottaa, korvaan pistää ja poskionteloa tuntuu pakottavan. Sen jälkeen alkaa hiljalleen hiipivä kipu otsassa. Tai ehkä kipu on väärä sana, koska se on vain sellainen tunne, että ”nyt se pää tulee kipeäksi”. Tunne on vähän samanlainen kuin jos on kauan nojannut polvellaan johonkin kovaan kulmaan ja se tunne alkaa kalvaa. Tässä vaiheessa alkaa olla viime hetket ottaa lääke, jotta kipu pyörtää ilman, että kohtauksesta joutuu kärsimään yhtään.

Ensimmäiset 6-8 tuntia

Tämä on sellaista aikaa, jolloin kipu vähitellen kehittyy ja voimistuu. Välillä tuntuu, että kipu pyörtää varsinkin, jos on jotain mielekästä tekemistä, kunnes jälleen nipistää otsasta. Haukottelu jatkuu ja olo on kuin ois valvonut kaksi vuorokautta putkeen. Lisäksi minut tapaa vähän väliä painamasta tai koputtelemassa otsaani ja yritän vain keskittyä siihen että selviän toimistani. Tässä vaiheessa kipua voisi verrata siihen, kun ohutta 2 tuuman naulaa painettaisiin kalloon tuossa toisen kulmakarvan reunassa otsan keskikohdassa. Poskea, leukaperiä ja korvaa jomottaa edelleen ja toki tuntuu välillä myös tuolla päälaella sekä niskassa, kallonpohjan reunassa, mutta tässä vaiheessa kipu keskittyy lähinnä otsaan. Otsan, korvan, posken ja leukaperien jomotus liittynee pään kolmoishermon tulehdustilaan, jonka epäillään osaltaan aiheuttavan migreeniä. Kolmoishermo kiinnittyy korvan tienoilla ja siitä kulkee haarat juurikin otsaan, poskeen ja leukaan, tästä löytyy kuvia netistä.

Järjellä ajatellen päälaen jomotus liittyy siihen, että kun kolmoishermoa jomottaa ja leuoista kulkee toisia hermoja ylös päälalle, se aiheuttaa kipua myös siellä. Kallonpohjan jomotus taas johtunee siitä, kun tuo epäkäslihas jumittaa kohtausten aikana. Mene ja tiedä… Epäkäslihaksen osuus kohtauksiini selvisi, kun olin migreenin takia lääkärin määräämässä fysioterapiassa. Tuohon aikaan ohjasin kuntoliikuntaryhmiä ja kerran pidin keppijumppaa eräälle ryhmälle ja yhden liikkeen aikana kipu jysähti otsaan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Seuraavan kerran, kun menin fysioterapeuttini luo kerroin tuosta tapauksesta ja näytin, mitä tein, kun kohtaus alkoi. Sen oli läpimurto! Sain jumppa ja venyttelyohjeet ja sen jälkeen kohtaukset alkoivat harventua. 🙂

Jos lääkettä ei ole ehtinyt ottamaan ensioireitten aikana, kohtaus voi vielä pyörtää, jos sen ottaa tämän vaiheen ensimmäisten tuntien aikana. Toisinaan selviän noin 4-6 tunnin kohtauksella, jos ehdin ottaa lääkkeen heti, kun varsinainen kohtauskipu alkaa. Kun kohtaus on edennyt tarpeeksi pitkälle vatsa ei enää sulata aineita normaalisti, joten lääkekin jää vain vatsaan pyörimään, eikä pääse jatkamaan matkaa ohutsuoleen ja imeytymään kehoon. Eli tietyn vaiheen jälkeen ei enää kannata lääkettä ottaa. Nämä 6-8 tuntia ovat myös se hetki, kun on pakko hoidella itsensä johonkin paikkaan, missä voi rauhassa potea kohtauksen.

Jälkimmäiset 6-8 tuntia

Tässä vaiheessa siis pitäisi olla turvallisesti omassa sängyssä, peiton alla ja nalle kainalossa. 😉 Muuten voi olla kyllä todella tuskaista menoa.

Tuossa taitteessa kipu jysähtää ihan todella kovana ja paheneminen vain jatkuu ensimmäiset 4-6 tuntia. Tässä vaiheessa kipu kasvaa siitä 2 tuuman naulasta 5 tuuman naulaan. Olen kehittänyt itselleni migreeniasteikon, jolla arvioin kohtauksia:

  1. Asteen migreeni on niin lievä, että kykenee oikeasti jotain tekemäänkin
  2. Asteen migreeni on aavistuksen verran kovempi ja siinä mielellään lopussa jo haluaa lepäämään, koska olo on huono.
  3. Asteen migreenejä on kahden laisia, pahoinvoinnilla ja ilman. Kipu on jo sellaista, että viimeiset 6-8 tuntia pitää todellakin jo olla levossa, koska ei vaan kykene tekemään mitään. Pahimpia kiputunteja lukuun ottamatta kykenen nukkumaan. Tässä migreenissä saattaa todellakin olla pahoinvointia, mutta se yleensä riippuu siitä, mitä on syönyt ennen kohtausta.
  4. Asteen migreeni tulee yleensä pahoinvoinnin kanssa. Kipu on kovaa ja pahoinvointi on läsnä. Pahoinvointi lyö yleensä päälle, jos yhtään liikahtaa, joten viimeiset 6-8 tuntia menee lähinnä yhdessä asennossa maaten. Pienikin ärsyke on hirveä.
  5. Asteen migreeni on se kaikkein pahin. Tässä vaiheessa kipu on sellaista että jos pysähdyt, oksennat. Eli tällainen kohtaus menee vuoteessa kierien, ähkien, huutaen ja kiroten.

Kohtauksen huippu on tämän vaiheen viimeiset 2 tuntia. Kipu on tämän vaiheen alussa sellaista, kuin sitä 6 tuuman naulaa painettaisiin otsasta läpi, kunnes alkaa se autuas aaltoiluvaihe. Kipu aaltoilee ensin otsan, päälaen ja kallonpohjan välillä, kunnes väliin tulee lyhyitä kivuttomia jaksoja. Vähitellen nämä kivuttomat jaksot pitenevät ja vähitellen saa nukuttua pätkiä kipuaaltojen välillä. Lopulta uni armahtaa ja saa nukkua kivun pois. Kylmä, märkä rätti on tässä vaiheessa erittäin hyvä ystävä! <3 Kohtauksen aikaisemmissa vaiheissa rätti tuntuu suorastaan inhottavalta, mutta tässä se lievittää kipua.

Jälkimainingit

Tämä vaihe on ehkä se, minkä kaikki joskus krapulaa poteneet tunnistavat. Tukka on kipeä! 😀 Eli ne kohdat, joissa migreenikipu on ollut, tuntuvat aroilta ilman, että olisivat aidosti kipeät. Tukkakivun määrä riippuu siitä, kuinka voimakas kohtaus on ollut ja jos on ollut oikein paha kohtaus, migreenikipuakin voi vielä välillä säteillä tässä vaiheessa. Olo on todella kuin krapulaisella. Mieli tekee suolaista ja rasvaista ruokaa ja sitä voisi syödä PALJON! 🙂 Kahvi maistuu myös hyvälle, kuten karkitkin. Yleensä raskaan ruoan ja kahvin yhteisvaikutus vie sitten tuon tukkakivunkin pois ja koko kohtaus on ohi. Tämän vaiheen kesto riippuu siitä, kuinka pitkä paasto on ollut. Jos migreeni on ollut jo herätessä ja edellinen ateria ollut ”se eilinen iltapala” niin aineenvaihdunnan tasoittuminen kestää jopa tunteja, mutta välillä tähän ei tarvitse kuin puoli tuntia, kunnes olo on normaali.

Oikean puoleinen migreeni

Tämä on siis yleensä sellainen, etten mä sitä oikeastaan edes huomaa. Kipu on paljon lievempää ja tähän ei koskaan liity pahoinvointia. Monesti vain huomaan jossain vaiheessa jos otsassa vihlaisee, että jaha, taitaa olla migreeni. Pääosa migreeneistäni on yleensä vasemmalla puolella. Näitä toisen puolen migreenejä ilmestyy usein pahimman kohtauksen jälkeen, joten epäilen, että se liittyy jotenkin niskajumiin, koska kohtauksen aikana ei tule muistettua olla ihan kaikista ergonomisimmissa asennoissa potemassa. 🙂

Ai niin! Ja kun se migreenikohtaus on ohi, NIIN SE OIKEASTI ON OHI! Ei tartte kysellä, että mikä on vointi, koska jos sanon, että kohtaus on ohi, niin siinä ei ole voinnin kanssa enää yhtään mitään tekemistä! UGH!

 

Tässä kaikki tällä kertaa! Vielä taitaa yhteen artikkeliin olla asiaa, joten kohta lisää asiaa! 🙂

25 vuotta migreenin kanssa naimisissa. Toiset mokomat vielä edessä? – osa 1

Migreeni tuntuu olevan suuri mysteeri. Etenkin niille, jotka eivät sitä itse sairasta se tuntuu olevan niin kummallinen asia, ettei migreenipotilaan käytöstä ja sairauden luonnetta kyetä ymmärtämään. Olen kyllästynyt tähän ja siksi vuodatan nyt tähän sarjan artikkeleita, joissa kerron periaatteessa kaiken minkä tiedän tästä mystisestä sairaudesta.

Migreeni on ollut mitä ilmeisimmin jo vuosisatoja, ehkä vuosituhansia ihmisten riesana. Joskus menneinä vuosisatoina tällaiset akuutit, voimakkaat päänkipukohtaukset diagnosoitin hysteriaksi. Onhan se toisaalta vaikea ymmärtää, että miksi joku on muutaman tunnin niin kipeä, ettei kykene tekemään mitään ja sitten paranee kuin taikaiskusta. Toisaalta jotkut ovat saattaneet käyttää migreenin/hysterian oireita keinona välttyä epämieluisilta velvollisuuksilta, esimerkiksi parisuhteeseen liittyvissä asioissa ja sen takia migreeni on sanana saanut ehkä jopa tabumaisen merkityksen. 😉 Oman migreenini oireista kirjoitan jossain toisessa osassa lisää.

 

Perinnöllinen häiriö

Duodecimin Terveyskirjastossa kerrotaan migreenistä (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00047).

”Migreeni on kohtauksellista päänsärkyä aiheuttava sairaus, joka johtuu periytyvästä häiriöstä aivorungon hermotumakkeissa. Sitä esiintyy yhdellä kymmenestä aikuisesta, enemmän naisilla kuin miehillä.”

Äitini kertoi, että isäni äiti sai migreenin tyylisiä päänsärkykohtauksia, jolloin hän sitoi huivin tiukasti päänsä ympärille ja monesti antoi ylen. Voin hyvin samaistua noihin oireisiin, vaikka migreenin oireita on toki niin paljon erilaisia, kuin on ihmisiäkin. Sisarellani ja minulla oli tapana kutsua näitä kohtauksia kaupunkipäänkivuksi, koska ne usein ilmenivät, kun teimme jotakin erikoista, esimerkiksi kävimme juurikin ostoksilla lähikaupungissa. Migreeni-sanaan tutustuin ensimmäisen kerran, kun lääkäri diagnosoi pikkuserkullani, joka on siis isäni äidin puolelta sukua, migreenin ja hän sai lääkityksen kohtauksiin. Tämä tapahtui joskus ala-asteella, mutta en osannut yhdistää päänkipujani migreeniin vielä tuolloin. Näiden todisteiden perusteella voi päätellä, että olen siis perinyt tämän sairauden.

Migreenikohtauksia, eli niitä kaupunkipäänkipuja olen saanut siis ihan lapsesta asti, en muista, koska ne ovat alkaneet – pitäisi ehkä kysyä äidiltä, mutta ensimmäinen konkreettinen muisto kohtauksesta oli kesälomareissu Mäntyharjulle, jolloin ensimmäisenä yönä istuin äidin kanssa mökkisaunan lauteilla ja annoin ylen niin kauan kunnes kohtaus meni ohi. Monet lapsuuden muistoni liittyvätkin hyvin läheisesti migreeniin. Aina kun tulee puhetta jostain lapsuudessani tapahtuneesta jutusta kommenttini on: ”niin silloin, kun mul oli se migreeni!”

Oman migreenihistoriani pahin kausi taisi olla viidennen luokan syksyllä, jolloin sain jostain syystä joka ikinen lauantai migreenikohtauksen. Heräsin siihen, kun pää oli kipeä ja siinä menikin koko päivä sitten makoillessa. Se oli aivan hirveää! Varsinaisen diagnoosin ja kohtauslääkityksen sain 2007 syksyllä, kun päätin, ettei tämä voi enää jatkua näin! Oikea lääkitys löytyi ja nykyään joudun kärsimään täysimittaisen kohtauksen vain pari kertaa vuodessa.

 

Migreeni on sairaus!

Näin minä asian koen, sillä migreeni ei rajoitu vain kohtauksiin vaan se on mukana arjessa jatkuvasti. Se on kuin mikä tahansa muu aivosairaus, jonka kanssa vain tulee oppia elämään.Lohduttavia seikkojakin on: ensinnäkin ei ole todettu, että migreeni aiheuttaisi akuutteja aivosairauksia, esimerkiksi infarkteja tai verenvuotoja; lisäksi eräs neurologi lohdutti meitä migreenipotilaita sanomalla, että meistä tuskin tulee koskaan alkoholisteja, koska meillä on krapulat jo omasta takaa. 😉

Olen naimisissa ja kumppanini nimi on Migreeni.

Tuo edellä oleva lause oli ehkä elämäni tärkein oivallus taistelussa migreeniä vastaan. Tajusin, että minun tulee elää sen kanssa sopusoinnussa – en voi tehdä aina siten, miten tuntuisi hyvältä, vaan pitää ottaa huomioon myös tuo kumppani. Se on välillä äärettömän raivostuttavaa!!! Mutta vähitellen sitä on oppinut toimimaan aivan automaattisesti oikein, eikä migreeni enää rajoita elämääni kuten ennen.

Olen siitä onnellinen tapaus, ettei minun tarvitse migreenin takia esimerkiksi vältellä mitään ruoka-aineita. Tunnen sellaisia, joilla esimerkiksi pähkinä laukaisee kohtauksen. Ainoa ruoka-aine, jonka olen todennut aiheuttavan migreeniä minulla on punaviini, mutta koska en muutenkaan pidä siitä niin se ei rajoita elämääni mitenkään. 🙂 Toinen juttu, mistä olen onnellinen on se, ettei migreenini näytä olevan yhteydessä kuukautiskiertooni. Vaikka sen lyhyen jakson aikana, jolloin käytin yhdistelmäpillereitä, kohtaukset ajoittuivat taukojakson kolmanteen päivään, nyt ilman pillereitä kohtaukset eivät näytä ajoittuvan mihinkään kuukautiskierron päivään.

Asiat, joiden olen kokenut laukaisevan kohtauksen ovat nestehukka, stressin tai jännityksen laukeaminen, korkea- ja matalapaineen nopeat vaihtelut, lihasjumi, että en syö säännöllisesti (varsinkin aamupäivällä) sekä se, että riehun hiespäin silloin aamupäivällä. Sisareni kanssa olemme pohtineet asiaa ja päätelleet, että nuo kaksi viimeistä kohtauksen aiheuttajaa johtuvat siitä, että yö aiheuttaa lyhyen paaston ja aamupäivällä kestää hetken, että neste- ja hivenainetasapaino palautuu. Iltapäivällä ja illalla voi syödä miten haluaa tai olla syömättä ja riehua mielin määrin. Luultavasti viidennen luokan lauantaimigreenit johtuivat nimenomaan siitä, kun viikon aiheuttama stressi laukesi.

Nuo mainitsemani tekijät aiheuttavat tietenkin pieniä rutiineja, joita minun tulee noudattaa:

  • Säännölliset elämäntavat ja säännöllinen päivärytmi. Tämä jatkumo on ehkä kaikkein tärkein keino rajoittaa kohtausten määrää. Päivien tulisi mennä suhteellisen hyvin aina saman kaavan mukaan, koska pienikin muutos aiheuttaa stressiä.
  • Tulee syödä säännöllisesti ja varsinkin kesällä muistaa juoda tarpeeksi.
  • Lomalla tulisi varata ensimmäinen lomapäivä siihen, että makaan migreenissä hotellihuoneessa, koska matkustamisen aiheuttama stressi yleensä aiheuttaa kohtauksen.
  • Fyysisesti raskaat kotityöt pitää ajoittaa vasta iltapäivälle tai illalle, jotta voi huoletta ne tehdä.
  • Aamulenkillä pitää pitää järki päässä, eikä kiskoa silmittömällä tempolla eteenpäin. Tämä pätee myös hellesäiden treenaukseen.
  • Kuntoilussa tulisi edetä eteenpäin kirpun askelein, koska ylettömän raskas treeni saattaa laukaista migreenin – luultavasti juuri neste-hukan tai lihasjumin takia.
  • Saunominen tulee hoitaa järjen kanssa ja ainakin nauttia tarpeeksi nestettä ja välillä viilentää päätä vedellä.
  • Stressiä ja jännittäviä tilanteita tulisi välttää tai opetella käsittelemään rennommin. Tämä on haastavaa, koska olen luonnostani stressaaja ja jännittäjä.
  • Lihaksisto tulisi pitää kaikkina aikoina hyvässä kunnossa treenauksella sekä venyttelyllä ja muulla lihashuollolla. Tämä on haastavaa varsinkin silloin, kun tulee flunssaa tai muuta sairautta, jolloin ei voi liikkua normaalisti.
  • Aurinkolasit ovat parhain ystäväni. Niitä tulee pidettyä kesät talvet ja jopa pilvisellä säällä sekä sateella, jos pilvipeite on ohutta.
  • Tietenkin pitää aina varata mukaan vettä ja ne lääkkeet, jotta pääsee ehkäisemään orastavan migreenin etenemisen.

Ainoa asia, mihin en voi itse vaikuttaa on nuo ilmanpaineen vaihtelut. Olen todennut, että nopeat vaihtelut tuntuvat päässäni. Jo pari tuntia ennen ilmanpaineen vaihtumista kykenen sanomaan, millainen keli on tulossa. Kerran olin kuoroharjoituksissa ja ilma oli aivan hirveä! Vettä tuli kaatamalla mutta sanoin ystävälleni, että parin tunnin päästä on pilvetön taivas. Harjoituksista lähtiessämme aurinko paistoi ja oli kuin koko sadetta ei olisi ollutkaan. 😀

Miten sitten tunnen nämä muutokset? Korkeapaineen tunnen lähinnä niskassa ja kallonpohjassa jomottavana kipuna ja sykkeenä. Matalapaineen oireet ovat muuten samanlaiset, mutta tunne on päälaella – kuin joku painaisi päälakea alaspäin koko ajan. Näistä ylivoimaisesti pahempi minulle on korkeapaine. Kohtaus tulee lähes varmasti, jos en silloin ota lääkettä. Koska sään herraan ei voi vaikuttaa niin noina rajujen vaihteluiden päivinä pitää vain ottaa rennosti ja odottaa, että paine jälleen tasaantuu.

 

Artikkelin seuraavassa osassa käsittelen oireita ja mielelläni otan kommenteissa teidän omia kokemuksia migreenistä.

To be continued…